Pekka Ervast

Asketismi

Yhtä kaikki asketismi sanan järjellisessä merkityksessä ei ole itsensä kiduttamista. Itsensä kiduttaminen voi päinvastoin, samoin kuin itsensä hemmotteleminen, kehittää ihmistä väärään suuntaan: jos jälkimmäinen kehittää hänen nautinnonhimoaan, saattaa edellinen kasvattaa hänen vallanhimoaan – ja nautinnon- ja vallanhimo ovat juuri ne kaksi tummaa varjoa, jotka valkoisen ja mustan magian tienhaarassa estävät häntä näkemästä.

Mutta mitä sitten on varsinainen asketismi? Kreikkalainen sana askeosis merkitsee yksinkertaisesti harjoittelua. Ja se harjoittelu, josta on kysymys kaidalla tiellä, on ennen kaikkea oman itsekkyytensä voittamista. Ei mitään itsensä kiduttamista ulkonaisessa merkityksessä, vaan sisäistä valvontaa, sisäistä taistelua, pyrkimystä epäitsekkyyteen. Asketismi, joka ei vaadi mitään ulkonaisia temppuja, ei erakkoelämää eikä munkkiluostaria – vaikka toiselta puolen tietysti munkki ja erakkokin voivat olla todellisia askeetteja – vaan itsensä harjoittamista kaikessa hyvässä ja epäitsekkyydessä, saattaa tapahtua – ja nykyaikana sangen mukavasti tapahtuukin – keskellä jokapäiväisen elämän touhua ja pikku huolia.

Tätä harjoittelua voimme syystä kutsua asketismin negatiiviseksi puoleksi. Positiivista asketismia taas on se älyllis-ruumiillinen harjoittelu, jonka tarkoituksena on puhdistaa ihmisen käyttövälineitä: mentaalista, astraalista ja fyysistä ruumista. Tässä harjoittelussa noudatetaan monenlaisia järjestelmiä. Madame Blavatsky on edellä mainitussa artikkelissaan maininnut muutamia tämänlaatuisia sääntöjä. – –

Askeettisen harjoittelun kokonaistuloksena on, että ihminen kasvaa yhä itsetietoisemmaksi henkisesti, että hän lähenemistään lähenee jumalaa, kuolemattomuutta ja kaikkia salaisia voimia. Jos siis tällä tavalla asketismia harjoittaen etenemme kaidalla tiellä, lähestymme vähitellen elämän portteja. Ja kuta lähemmäksi niitä me joudumme, sitä selvemmin aavistamme, mitä salaisia voimia niiden takana piilee. Odottamattamme koittaakin päivä, jolloin seisomme porttien luona ja eteemme avautuu Elämän Tie — kaksi tietä, joista toinen vie oikealle, toinen vasemmalle. Mutta meidän sydämemme täyttyy sanomattomalla riemulla ja kiitollisuudella, sillä vasen ei meitä houkuttele! Olemme jo ennen tottuneet valitsemaan oikein — ja nyt kiiruhdamme eteenpäin epäröimättä, sivulle vilkaisematta kohti kultaista temppeliä, josta korviimme kajahtaa taivaallisten kuorojen iloa uhkuvat tervehdyssinfoniat.

Omatunto – 1907


Etusivu Pekka Ervast