Annie Besant

Salatiede

H. P. Blavatsky määritteli salatieteen ”luonnossa olevan jumalallisen sielun tutkimiseksi”, ja olisi vaikea keksiä parempaa määritelmää. Kaikki, mikä on elämää ja voimia, on salaista, ja ainoastaan sen vaikutukset näkyvät. Kaikki ne voimat, joiden avulla jalokivi kiteytyy maan kohdussa, joiden avulla kasvi kehittyy siemenestä ja eläin sikiöstä ja joiden avulla ihminen tuntee ja ajattelee, ovat salaisia, näkymättömiä ihmissilmälle. Tiedemiehet voivat tutkia niitä ainoastaan kasvamis- ja kehittymisilmiöissä, mikäli nämä niitä ilmaisevat, mutta liikkeellepanevat voimat, ”elinvoiman” luonne, kaikkien toimintojen näkymättömät ja salaiset syyt jäävät aina tuntemattomiksi.

Sitä paitsi tämä erinomainen määritelmä edellyttää mieltä kaikkien niiden ilmennysten taustalle, joita me yhteisellä nimityksellä sanomme luonnoksi. Nämä ilmennykset kutoutuvat siksi puvuksi, jonka välityksellä näemme Jumalan (”kudo Jumalalle puku, jolla näet Hänet”). Hänen mielensä paljastuu luonnonilmiöissä, ja näkyväisten kautta ”näkymättömät oliot näkyvät selvästi”. Giordano Bruno sanoi luonnonolioita jumalalliseksi kieleksi. Ne ovat Jumalan ilmauksia Hänestä itsestään. Jumalallisessa mielessä on olemassa ne ideat, jotka tulevat ruumiillistumaan tulevassa maailmankaikkeudessa. Mielen maailma, järjellä käsitettävä maailma, on olemassa ennen aineellista maailmaa. Niin heprealaiset ja kreikkalaiset opettivat, ja tämän opetuksen vahvistaa todeksi jokapäiväinen kokemuksemme. Me ajattelemme ennen kuin ilmaisemme ajatuksemme tekona. Ennen kuin ihminen luo suuren maalauksen, hänellä täytyy olla mielessään kuvansa idea. Hän suunnittelee sen, ennen kuin hän maalaa sen kankaalle. Ideoiden maailma, järjellä käsitettävä maailma, on salatieteilijän tutkimusalue.

Hän koettaa ymmärtää tätä tuntematonta maailmaa, josta kaikki ulkoiset ilmennykset vuotavat esiin. Ja hän koettaa käsittää niitä aatteita, jotka ilmenevät erilaisissa muodoissa, ja etsiä elämän näkymättömiä lähteitä ja seurata niistä lähteviä virtoja, niin kuin fyysisen tieteen tutkija etsii ja seuraa fyysisiä lajeja ja niiden kehitystä. Hän on näkymättömän maailman tiedemies, niin kuin tavallinen tiedemies on näkyvän maailman, ja hänen menettelytapansa ovat täysin tieteelliset: hän tekee havaintoja, kokeilee, todentaa, vertailee ja yhtä mittaa hän laajentaa tunnetun maailman rajoja.

Salatieteilijä ja mystikko eroavat sekä menettelytapojensa että päämääränsä puolesta. Salatieteilijä etsii tietoa Jumalasta, mystikko etsii yhteyttä Jumalan kanssa. Salatieteilijä käyttää älyä, mystikko tunnetta. Salatieteilijä tarkastelee niitä ideoita, jotka aineellistuvat ilmiöiksi, mystikko paljastaa itselleen sisässään olevan jumalallisen olemuksen, jotta se voisi laajeta siksi jumaluudeksi, jonka olemus on maailmankaikkeus. Nämä tarkkarajaiset määritelmät pätevät tietenkin vain abstrakteihin tyyppeihin. Konkreettiset yksilöt todellisuudessa sulautuvat toisiinsa, ja täydellistyneeseen salatieteilijään sisältyy lopulta mystikko, aivan kuten täydellistyneeseen mystikkoon sisältyy lopulta salatieteilijä. Mutta kulkiessaan kohti täydellisyyttä salatieteilijän täytyy kehittää rinnakkain tajuntaansa ja niitä toisiaan seuraavia käyttövälineitä, joissa tämän tajunta toimii, kun taas mystikko vajoaa tietoisuutensa syvyyksiin eikä välitä mitään ruumiista, jotka hän halveksien jättää syrjään. Lainataksemme kahta tunnettua nimitystä: salatieteilijä pyrkii jivanmuktaksi, aineellisissa ruumiissa asuvaksi vapautuneeksi hengeksi, mystikko taas pyrkii videhamuktaksi, vapautuneeksi ruumiittomaksi. Salatieteilijät nousevat aste asteelta hierarkian läpi, mystikot taas tulevat nirmanakayoiksi, henkisyyden varastoiksi, joista tulevat maailmoja ravitsevat virrat. Siunattuja, pyhiä ja välttämättömiä ovat molemmat tyypit, saman ja ainoan LOGOKSEN kaksi kättä, joita hän käyttää auttaessaan maailmankaikkeuttaan.

Pitäessämme mielessämme H. P. Blavatskyn määritelmän voimme helposti nähdä, mikä saa aikaan sen tavanomaisemman käsityksen salatieteestä, että se merkitsee vain tuntemattoman tutkimista ilman, että tätä tuntematonta määritellään sen tarkemmin. Salatieteilijä tutkii luonnossa olevaa jumalallista mieltä. Sen tähden hänen täytyy ensiksi laajentaa tajuntaansa, niin että se tulee jumalallisen mielen yhteyteen, mutta sen lisäksi hänen myös täytyy kehittää hienoja ruumiitaan ja niiden aisteja päästäkseen luonnonilmennysten kaikkien hienousasteitten yhteyteen. Tämä hienojen aistien kehitys ja niiden avulla saavutettu tieto hienojen eli ylifyysisten ainemaailmojen ilmiöistä – se tieto on pääasiallisesti samanlaista kuin tieteellinen tieto fyysisestä maailmasta – kangastavat suurenmoisina pintapuolisen asiaan tutustujan silmissä, ja hän alkaa luulla salatieteen merkitsevän samaa kuin selvänäköisyys, selväkuuloisuus, hienoissa ruumiissa kulkeminen tms. Yhtä järkevää olisi, jos tällainen ihminen katsoisi fyysisen tieteen merkitsevän samaa kuin sen välineet – sen mikroskoopit, teleskoopit ja spektroskoopit. Hienot aistit ovat ainoastaan salatieteilijän välineitä, ne eivät ole salatiedettä. Näitä välineitä käyttäen hän tarkastelee kohteita, joita hänen tavallinen fyysinen silmänsä ei kykene havaitsemaan. Niin kuin tavallisissa tieteellisissä laitteissa voi olla vikoja, niin että ne voivat antaa väärän kuvan havaituista fyysisistä kohteista, niin ylifyysisissäkin välineissä voi olla vikoja, niin että ne antavat väärän kuvan havaituista ylifyysisistä kohteista. Puutteellisella välineellä tehty väärä havainto ei kumoa tieteellistä menettelytapaa, vaikka se voi sillä kertaa kumota eräitä tieteellisiä johtopäätöksiä. Samoin on laita huonosti kehittyneillä ylifyysisillä aisteilla tehtyjen väärien havaintojen. Salatieteellinen menettelytapa on tieteellinen ja oikea, mutta sillä kertaa salatieteilijä erehtyy joissain tekemissään johtopäätöksissä. Miten siis voimme saada varmuuden? Siten, että monet havainnontekijät tekevät useita havaintoja – samoin kuin fyysisen tieteen alalla.

Tarkastelkaamme tätä hieman lähemmin. Tiedemies tehdessään mikroskooppinsa avulla havaintoja näkee kuvan ja piirtää sen paperille. Sitten hän voimistaa mikroskooppinsa suurennuskykyä, tarkastelee taas havainnon kohdetta ja näkee uuden kuvan. Hän vertaa toisiinsa molempia kuvia ja huomaa, että eräät havainnon kohteen osat, joiden hän luuli olevan toisistaan erillisiä, ovatkin yhteydessä toistensa kanssa ja yhdistäjinä ovat niin hienot langat, että ne olivat näkymättömiä, kun suurennus oli pienempi. Hänen ensimmäiset havaintonsa olivat kyllä tarkat mutta epätäydellisiä. Yksi seuraus siitä, että havainnot voivat näin olla epätäydellisiä, on, että kun tiedemies esittää mikroskoopin avulla näkemiään kuvia esineistä, niin hän aina merkitsee niihin käyttämänsä linssin suurennuskyvyn. Jos taas nuori havainnontekijä verratessaan omia piirustuksiaan asiantuntijain tekemiin ja kirjoissa oleviin huomaa, että hän on piirustanut jotakin, mitä muissa kuvissa ei ole, niin hän tutkii linssiään, uudistaa havaintonsa ja ottaa uuden kohteen, samanlaisen kuin ensimmäinen oli, saadakseen selville, onko jokin tomuhiukkanen tai karva tai jokin muu epäpuhtaus tullut hänen näkemäänsä kuvaan. Sovittakaamme tämä salatieteen tutkijaan. Hän on kehittänyt itsessään tavallista laajemman näkökyvyn ja tarkastelee jotakin eetterikohdetta merkiten muistiin havaintonsa. Muutamia vuosia myöhemmin hän kehitettyään korkeamman näkökyvyn tarkastelee taas samaa esinettä ja huomaa silloin, että kaksi sen osaa ei suorastaan johdukaan toisistaan, niin kuin hän oli luullut, vaan jonkin välillä olevan prosessin kautta. Otan valaisevan esimerkin. C. W. Leadbeater ja minä havaitsimme v. 1895, että äärimmäinen fyysinen atomi hajottuaan muuttui karkeammaksi astraaliseksi aineeksi. Tarkastellessamme taas samaa prosessia v. 1908, jolloin meille välillä olevien vuosien aikana oli kehittynyt korkeampi näkökyky, näimme, että fyysinen atomi kerran hajottuaan hajosi vielä useampia kertoja, ennen kuin se lopullisesti jälleen yhdistyi karkeimmaksi astraaliseksi aineeksi. Vertaus mikroskoopin heikommasta ja vahvemmasta suurennuskyvystä on osuva.

Tai sitten nuori havaintojentekijä näkee jonkin astraalisen muodon. Jos hän on viisas – mitä hän ei aina ole –, niin hän vertailee sitä entisiin, vanhempien havaintojen tekijöiden havaintoihin tai maailman pyhissä kirjoissa oleviin suurten näkijöiden opetuksiin. Hän huomaa oman havaintonsa poikkeavan niistä. Jos hän on vakava tutkija, niin hän koettaa uudestaan, tekee uusia ja huolellisia havaintoja ja löytää erehdyksensä. Jos hän on tyhmä, niin hän julistaa virheellisen havaintonsa uudeksi löydökseksi.

Mutta ihmiset kunnioittavat fyysisen tieteen tutkijaa ja hyväksyvät hänen havaintonsa, ja sen sijaan he pilkkaavat salatieteilijän havaintoja. Aina uusien totuuksien selville saamista on pilkattu ennen kuin yleisö on valmistunut vastaanottamaan niitä. Eikö Bruno poltettu ja Galileo heitetty vankeuteen, kun he selittivät maan kiertävän aurinkoa? Eikö Galvania sanottu ”sammakkojen hypittäjäksi”, kun hän tutki sitä voimaa, joka nyt nimitetään hänen mukaansa? Mitä merkitsee tietämättömien ihmisten pilkka niille, joiden luja katse koettaa tunkeutua niiden verhojen läpi, joilla luonto peittää salaisuutensa? Mikäli kyseessä on luonnon aineellisen puolen havaintomenettelyt ja mikäli havaintoja suoritetaan käyttämällä parempia välineitä – ulkoisesti valmistettuja tai sisäisesti kehitettyjä –, ovat fyysisen ja ylifyysisen tieteen menettelytavat samat. Tietoa saadaan tutkimalla niiden tuloksia, jotka ovat aiemmin tutkineet samaa tiedonalaa, ja tarkastelemalla samanlaisia ilmiöitä sekä sen johdosta vahvistamalla tosiksi tai oikaisemalla heidän tuloksensa. Aistien avulla havaitsevan tajunnan kehitys on toinen asia, ja se on okkulttisessa tieteessä tärkeämpi kuin fyysisessä, sillä aistien mukana myös tajunnan täytyy kehittyä – muuten paremmat työvälineet olisivat hyödyttömiä kykenemättömän työntekijän käsissä. Mutta kuten fyysisen niin myös ylifyysisen tieteen tarkoitus on tiedon rajojen laajentaminen.

Onko tämä laajentaminen hyvä vai ei? Jos tietoa käytetään ihmisten palvelemiseksi, silloin se on hyvä, mutta jos taas ihmisten kurjuuden lisäämiseksi, silloin se ei ole. Fyysisen tieteen käyttäminen ihmishengen hävittämiseksi on mitä pahinta, emmekä sen vuoksi voi kuitenkaan koettaa estää kemian kehittymistä. Salatieteilijä, joka osaa vapauttaa atomiin kytketyt voimat, ei anna maailman kilpailevien kansojen käsiin tätä täydellisen hävityksen keinoa. Kuitenkin hän tietää, että kemia kehittyy siihen suuntaan ja että sen kehittymistä ei saa estää.

Mitä tulee salatieteilijöihin itseensä, he ovat hyödyllisiä tai vaarallisia riippuen vaikuttimistaan. Jos he tahtovat maailmojen onnea, silloin on hyvä, että ne kehittyvät nopeasti. Jos he tavoittelevat voimaa omaksi parhaakseen, silloin he ovat vaarallisia. Tietoisuuden kehitys on kaikkinensa hyväksi, sillä sen edetessä laajempi näkökulma johdattaa ihmisen vähitellen yhä enemmän sopusointuun jumalallisen tahdon kanssa evoluutiossa, ja tämän laajentumisen tietyssä vaiheessa hän väistämättä tunnistaa suuremman itsen vastustamattomat vaatimukset. Mutta hänen ollessaan alemmilla asteilla, astraali- ja älymaailmassa, jolloin hänen itsekurinsa on oltava tiukka hänen ruumiistaan koskevissa asioissa, voivat samalla ylpeys ja itsekkyys tehdä hänet vaaraksi lähimmäisilleen. Aistien kurissa pitäminen ja ajatusten hallitseminen ovat yhtä välttämättömiä, pyrkipä ihminen sitten kehittämään itseään voidakseen palvella muita tai tullakseen itse mahtavaksi. Hänen täytyy viettää kaikin puolin ankaran kohtuullista elämää ja tulla ajatustensa herraksi. Mutta jos häntä johtaa persoonallinen kunnianhimo, jos hän koettaa saavuttaa voidakseen pitää eikä voidakseen antaa, silloin jokainen uusi voima, jonka hän saa, tulee uhkaksi maailmalle ja hän joutuu vastustajien riveihin. Salatieteilijän täytyy kehittyä joko Kristukseksi tai Saatanaksi – lainataksemme kristillisiä nimityksiä. Hänelle ei ole mitään puolimatkan majapaikkaa. Turvallisemmat ovat vihreät kedot, joilla lauma saa rauhassa syödä kuin kuivat vuorimaat rotkoineen ja jyrkänteineen, pettävine sumuineen ja musertavine lumivyöryineen. Ei kukaan, joka on kulkenut pienenkin matkan rosoista kalliotietä, koeta yllyttää muita astumaan sille. Mutta niiden, joita käskevä, sisäinen voima pakottaa eteenpäin ja jotka eivät voi levätä tyynten vesien rannoilla, täytyy kiivetä kukkuloille. Heille tie on avoin, eikä heille mikään muu tie olekaan mahdollinen. Mutta jotta heidän elämänsä ei särkyisi ja jotta he eivät tulisi noiksi ”kaatuneiksi, joiden ruumiit peittävät salatieteen polun”, niin vyöttäkööt he kupeensa totuudella, pankoot päälleen puhtauden haarniskan ja epäitsekkyyden kypärän ja menkööt sitten eteenpäin maailman Vapahtajien nimessä, katse kiinnitettynä siihen tähteen, joka loistaa heidän yläpuolellaan, välittämättä kivistä, jotka haavoittavat heidän verta vuotavia jalkojaan.

Tietäjä — huhtikuu 1914

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.

Julkaistu alun perin: The Theosophist, January 1919

Alkukielinen teksti: https://www.anandgholap.net/AP/Occultism-AB.htm.