H. P. Blavatsky Suomen kansalliseeposMerkillinen todistus siitä, kuinka laajalle aikaan ja paikkaan katsoen on levinnyt se suuri filosofinen järjestelmä, jota oppilaat kutsuvat ikivanhaksi viisaususkonnoksi tai Salaiseksi opiksi tulee meille pienestä kansasta, joka on hyvin vähän tunnettu ja elää kylmässä, harvaanasutussa maassa, Suomessa. Kalevala, Suomen kansalliseepos sisältää paljon jälkiä ikivanhasta filosofiasta, muutamat ovat aivan selviä, toiset enemmän hämäriä ja peitettyjä. Tämä runoelma on ainakin 3000 vuotta vanha, luultavasti paljon vanhempikin. Vasta äskettäin se on koottu kirjalliseen muotoon, mutta sitä ennen se suullisena kertoelmana kulki polvesta polveen, ja on syntyisin siltä ajalta, jolloin suomalaiset heimot elivät paljon kauempana etelässä kuin nykyään, luultavasti Mustanmeren tai Kaspianmeren tienoilla. Suomalaisten alkuperä on hyvin hämärä, mutta arvattavasti he ovat sukua niille kansoille, jotka asuvat Tiibetin ja Keski-Aasian ylätasangoilla. He ovat slaavilaisiin kansoihin, varsinkin venäläisiin samassa suhteessa kuin muinoin Thessalian maagikot eli noidat muihin kreikkalaisiin. Sekä kristityn että pakanallisen Venäjän kansantarut ovat täynnä kertomuksia pohjoismaisista koldvoneista (= noidista; sana on luultavasti sukua Kaldean kanssa), heidän teoistaan ja maagisista voimistaan. Eräs Aleksander Pushkinin parhaita eeppisiä runoja "Russlan ja Ludmila" on juuri rakennettu taistelulle, jota käydään kahden pohjoismaisen tietäjän välillä. Toinen näistä on vanha hyvänsuopa "viisas suomalainen", toinen ilkeä noita-akka, Naina, myös Suomen heimoa. Edellinen pitää rakastajien puolta, jälkimmäinen vastustaa heitä. Nämä kaksi ovat hyvän ja pahan personifioituja ilmennyksiä. Itse sana "suomalainen" on venäläisessä kansansadussa miltei samanarvoinen kuin "noita". Monet pakanallisen Venäjän jumalista ovat Suomesta tai Skandinaviasta tulleita sankareita, jotka kaukaisessa muinaisuudessa muuttivat Itämeren ja suurten pohjoisten järvien rannoilta Venäjän puolelle. Suomalaiset, sellaisina kuin he runoudessaan kuvastuvat, ovat ihmeen luonnonomaista kansaa, joka on vielä vapaa sivistyksen ulkokiillosta. He elävät läheisessä luonnon yhteydessä, alituisessa vuorovaikutuksessa ja sopusoinnussa luonnon elävien voimien ja mahtien kanssa. Kalevalan alkusanoissa lausutaan:
Voiko mikään "hymni luonnon voimille" olla ihanampi? Silmäyskin tämän kansan tarustoon näyttää, mihin tuloksiin he ovat tulleet tarkkaillessaan ja mielessään mietiskellen Luonnon suuresta äidistä tulevia voimia ja vaikutuksia. Hänen hellässä huolenpidossaan he aina tunsivat olevansa. Heidän käsityksensä mukaan kaikki, mikä on olemassa, on persoonallisia olentoja. Aurinko, kuu, tähdet, maa, ilma ja meri olivat vanhoille suomalaisille eläviä, itsetietoisia olentoja. Kaikki luontokappaleet olivat näkymättömien jumaluuksien elähdyttämiä, joita he, kuvaavasti kyllä, kutsuivat "haltijoiksi". Näillä haltijoilla on niin kuin ihmisillä ruumis ja sielu, mutta alemmat heistä ovat aineettomia ja muodottomia, ja heidän olemassaolonsa on kokonaan riippumaton niistä esineistä, joihin he kulloinkin ovat yhdistyneet. Ne ovat kaikki kuolemattomia, mutta eriasteisia, riippuen siitä, mikä heidän tehtävänsä on. Suomalaisten alemmat jumalat tottelevat korkeampia jumalia, joilla on suurempi mahti. Kaikkien yläpuolella on Ukko Ylijumala. Päivätär, kuutar, otavatar, Pohjan (-tähden) neiti ja tähdettäret esitetään aina nuorina, ihanina impinä, jotka milloin istuvat puiden oksilla, milloin "ilman vempelellä, taivon kaarella", tai pilven rusoreunalla. Kuinka yhtäpitävä tämä kaikki on sen kanssa, mitä Salainen oppi kertoo Dhjan Tshohanin valtakunnista ja eetteristen olentojen alemmista joukoista ns. elementaaleista näkyy selvästi, jos tarkemmin tutkitaan. Tosin suomalaiset ovat pukeneet ajatuksensa runolliseen muotoon, mutta tämän läpi loistaa selvästi yhteinen alkuperä. Vanhoilla suomalaisilla, kuten nykyisillä intialaisilla tavataan Sraddha-menot ja esi-isien avuksihuutaminen. Kalevalan syvempi ja esoteerisempi merkitys on taistelu valon ja pimeyden, hyvän ja pahan välillä. Kalevalaiset silloin edustavat valoa ja hyviä voimia ja pohjolalaiset pahoja voimia. Verrattakoon tätä Ormusdin ja Ahrimanin, aarijoitten ja rakshasien, pandujen ja kurujen väliseen taisteluun. Arvokkain kaiku Salaisesta opista kuuluu luomisrunossa. Mainittakoon siitä muutamia otteita:
"Ilma" (= eetteri eli akaasha) on vielä luomattoman kaikkeuden ensimmäinen aate, josta tulevan maailman eli Kosmoksen täytyy syntyä laskeutumalla yhä syvemmälle aineellisuuteen. "Ilman pihat" on se "suuri syvyys" jonka yli Henki "istui kyyhkysen muodossa hautomassa", se on sama kuin vesi*, jonka päällä Jumalan Henki liikkui. Runo jatkaa:
* En ollut hänen ensimmäinen lapsensa, sillä hän oli synnyttänyt yhden tyttölapsen ennen minua, mutta tämä eli vain muutamia kuukausia. Meren helmassa hän synnytti ainokaisensa seitsemän sadan vuodensynnytystuskien jälkeen mikä pitää yhtä manvantarojen luvun ja luomispäivien kanssa. Maailma syntyy Ilman Immen vaikutuksesta, mutta ainoastaan välillisesti. Hän valittaa yksinäisyyttään ja
Tämä "sotka" vastaa täydellisesti hindulaisen taruston ja Salaisen opin Kaalahamsaa eli "Ajan Joutsenta" (H. P. B: Hiljaisuuden ääni siv. 28). Lintu etsii turhaan pesäpaikkaa:
Vertaa tätä kaldealaiseen kertomukseen Tiamatista, suuresta merestä, josta syntyy Seitsemän Henkeä tai Kabbalan oppeihin, missä naisellinen Sephirah kutsutaan "suureksi mereksi" ja seitsemän alempaa Sephirothia syntyy "suuresta merestä", sillä tämä oli yksi Binahin (eli Jehovan) Astraalimeren nimiä. Katso myöskin Purana-kirjojen kertomusta luomisesta. Impi sitten "vavahutti polveansa" ja
Tässä on aivan uskollinen kaiku intialaisesta tarusta Hiranjagarbhan munasta, joka katkeaa kahtia ja jonka kahdesta puolesta muodostuu ylinen ja alainen maailma. Myöskin Kabbalan kaksinainen taivas, ylempi ja alempi, eli taivas ja maa, sanotaan muodostuneen "Valkoisesta Päästä", jolloin pääkallo tarkoittaa Valoa kannattavaa eetteriä. Valitan, että tilanpuute estää puhumasta siitä syväaatteisesta runosta, jossa kerrotaan, kuinka Väinämöinen kylvää seitsemiä jyviä ja kuinka kylvö nousevasta silloin, kun kaski on poltettu ja tuhka levitetty tuuleen so. kaikkeuden aikakautinen hajoaminen ja uudestaan rakentuminen, missä aina esiintyy seitsenluku. Runo rauan synnystä, käärmeen sanat sekä auringon ja kuun takaisintuonti ovat myöskin täynnä salaista merkitystä, mutta niihin lukijaa neuvomme itse perehtymään. Tietäjä — n:o 3, maaliskuu 1909 Suomennoksen kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta (Kalevala-sitaatit ovat autenttisia).
|