Martti Humu

H. P. Blavatsky

I

Tämä viime vuosisadan merkillisin nainen, teosofisen liikkeen herättäjä ja alkuunpanija, Teosofisen Seuran "sydän", oli syntynyt heinäkuun 31. päivänä vuonna 1831 Ekaterinoslavin kaupungissa Etelä-Venäjällä.

Helena Petrovna Blavatskyn isä oli tykkiväestön eversti Pietari von Hahn (Mecklenburgin kreivillisestä sivuhaarasta Hahn von Rottenstern-Hahn) ja äitinsä oli tunnettu venäläinen kirjailija Helena Andreevna Fadeyev, jota V. G. Belinskij nimittää eräässä teoksessaan "Venäjän Georg Sandiksi". Äitinsä isoäiti oli ruhtinatar Helene Dolgorukaja. – Helenan äiti kuoli aikaisin ja kun eversti von Hahn sotilaana vietti kuljeskelevaa elämää, seuraten komentamansa sotilasosaston liikkeitä, ei hänellä ollut suurestikaan aikaa viettämään kotielämää perheensä keskuudessa, josta syystä lapset joutuivat sukulaisten hoidettaviksi. Täten Helena Petrovna nuorella iällä joutui pois perheensä keskuudesta, eikä hänellä sanan varsinaisessa merkityksessä milloinkaan ollut lapsuuden isän ja äidin hellää syliä ja kotia. Fadeyevin ja Witten perheet ottivat sukulaisensa orvot koteihinsa, ja näin H. P. B. jo aikaiseen sai oppia tuntemaan, mitä merkitsee "vieras valta".

Lapsena ei H. P. B. ottanut talttuakseen opettajien ja kotiopettajien määräämiin lukuohjelmiin ja järjestelmällisiin harjoituksiin. He olivat alituiseen hämmästyneitä hänen terävistä ja syvämietteisistä kysymyksistään, joille he eivät osanneet antaa vastausta. He katselivat kummissaan hänen ihmeellistä edistymistään kielissä ja soittamisessa. Koko hänen ominaisuutensa ja luonteensa järkähtämättömyys osoittivat paljon enemmän miehellisiä kuin naisellisia taipumuksia. Hän oli hyvin älykäs ja voimakas. Nämä ominaisuudet eivät häneltä vaikeimmissakaan elämän kohtauksissa ja vaaroissa puuttuneet, eivät häntä koskaan jättäneet. Jo lapsuudesta saakka vallitsi hänen sielussansa ankara matkustelemisen halu, rohkea yritteliäisyys ja voimakkaat tunteet. Hän ei koskaan alistunut minkäänlaisen auktoriteetin alaiseksi, vaan aina toimi ja ajatteli itsenäisesti, laittoi itsellensä oman tiensä, raivasi latunsa, eteensä asetteli kenestäkään riippumattomat päämääränsä, huolimatta maailman noudattamista säännöistä ja vähääkään välittämättä opinkaavasta: "se ei tytölle sovi, tämä ei ole naisellista, näin tekevät nuoret neidit, ja näin sinun tulee käyttäytyä". Päättäväisesti rikkoi hän kaikki esteet, jotka olivat hänen tiellään, riistivät häneltä vapauden ja kahlehtivat hänen henkistä kehitystään.

Omasta tahdostansa meni hän 17-vuotiaana naimisiin kenraali Blavatskyn kanssa. Miehensä olisi ikänsä puolesta hyvinkin sopinut hänen isäkseen. Tämä avioliitto ei taitanut olla onnellinen, sillä muutaman kuukauden kuluttua nuori rouva, vähääkään surematta, jätti miehensä kodin ja matkusti pois, ei kukaan tiennyt minne, sillä matkalla hän viipyi lähes kymmenen vuotta, niin että hänen läheisimmätkään sukulaisensa eivät moneen vuoteen tienneet, missä hän oleskeli.

Omaisillensa hän tunnusti suoraan, että ainoastaan sen tähden hän antoi itsensä vihkiä N. W. Blavatskyn kanssa, että olisi "päässyt vapaaksi" sukulaistensa holhouksesta ja saisi toimia omien taipumustensa ja sisäisen äänensä mukaisesti. Miehensä oli hyvin hyvä, vaikkapa hieman turhantarkka ihminen. Hän palveli silloin Kaukasuksella Erivanin provinssin varakuvernöörinä.

H. P. B. eli suurimman osan nuoruudestaan Euroopan ulkopuolella. Hän opiskeli kieliä muutamia vuosia ja tutki sanskritin kirjallisuutta Etelä-Intiassa. Siellä hän myös tutustui yliaistillisiin tieteisiin, joista intialaiset hathajoogit ovat kuuluisia. Opittuansa käyttämään salaisia, näkymättömiä voimia joutui hän sittemmin suurten ja ankarien vainojen kohteeksi. Hänen väsymättömät vastustajansa esittivät lukemattomissa kirjoituksissa hänet jonkinlaiseksi "noidaksi eli velhoksi". Taistelun tuoksinassa vihamiehet alkoivat moittia häntä petoksista ja nimittivät häntä puoskariksi.

Vieraalla maalla häntä alkoi kuitenkin ahdistaa kova ikävä kotimaahan. Vuonna 1859 eli kymmenvuotisen poissaolon jälkeen palasi hän sisarensa, rouva Zhelihovskyn ja isänsä luokse Pskowiin. Sieltä hän matkusti jonkin ajan kuluttua äitinsä sukulaisten luo Tiflisiin.

Ulkomaan matkaltaan palanneena hän oli kuin toinen ihminen. Hänessä ilmenivät erinäiset ominaisuudet ja voimat, joita kaikki niitä nähneet ihmettelivät. Näytti, että hän oli hyvin voimakas meedio – tuota hän kuitenkin suri suunnattomasti, sillä hänen mielestään meediona oleminen ei ainoastaan ollut ihmisarvoa alentavaa, vaan hän myös katsoi sen hyvin vaaralliseksi terveydelle. Myöhemmin kun hänen sielulliset voimansa kehittyivät, hän oppi myös käyttämään ja pitämään kurissa omaa tahtoaan ja tarkastelemaan ulkonaisia mediumistisia vaikutuksia. Mutta 27 vuoden aikana ne ilmenivät hänen tahtomattaan, ainoastaan ani harvoin hän saattoi estää niitä. Häntä ympäröivät lakkaamattomat koputukset ja näyt, joiden syntyä ja syitä hän ei vielä silloin ymmärtänyt eikä osannut selvittää.

Pian Pskowin ja osaksi Pietarin kaupungin ja myös koko Kaukasian asukkaat rupesivat puhumaan H. P. B:n "ihmeistä". Ihmiset tulivat uteliaina katsomaan häntä kuin kummitusta. Hänet sidottiin kiinni johonkin esineeseen, ettei mitään petosta olisi tapahtunut, tai hän sai istua liikkumattomana pehmeillä tyynyillä, mutta kaikesta huolimatta hänen ympärillään koputukset ja soitto jatkuivat, oli hän sitten köytetty tai ei. Kaikkein ihmeellisin oli hänen taitonsa ajatusten lukemisessa.

Hän etsi kauan jotakin, ja hänen henkensä kaipasi jotakin sanomatonta ja selittämätöntä, aivan kuin kala etsii vettä ja lintu avaruutta, jossa hänen vapaata lentoaan eivät estä mitkään ansalangat.

Hän tahtoi päästä vapaaksi siteistä ja kahleista, jotka pitivät hänen etsivää henkeään vankina. Hän halusi päästä vankeudesta ja tietämättömyyden yöstä. Häntä ei tyydyttänyt mikään uskonto tai aate, ja niin hän etsien riensi yhdestä toiseen. Yhä uudelleen toivon pettämänä hän jätti jo aloitetun työnsä ja alkoi etsiä uusia ihanteita. Nämä pyrkimykset, jotka eivät pitemmän päälle onnistuneet hänelle, sillä hän halusi saada selvää jostakin näkymättömästä, käsittämättömästä, käsin koskemattomasta, hänelle itselleen ymmärtämättömästä tehtävästä, jonka täyttäminen lepäsi hänen sielussaan raskaana ja velvoittavana hänelle määrätyn toimen täyttämisen tunteena, – nämä pyrkimykset johdattivat hänet viimeinkin oikean suuntaan. Nämä tunteet lakkasivat ahdistamasta häntä vasta silloin, kun hän tutustui teosofiaan ja hänen taivaanrannalleen syntyneisiin ilmennyksiin hänen löytäessään totuuden.

Nyt hän lakkasi kokonaan etsimästä, aivan kuin merellä eksynyt laiva, joka on lopultakin saavuttanut vahvan, rauhallisen sataman ja luottavaisesti laskee ankkurinsa pohjaan.

Hän pysyi uskollisena teosofialle koko elämänsä ajan. Hän uhrasi sille terveytensä, kaiken aikansa ja koko sielunsa voimat, tuntiessaan viimeinkin siinä sen työn, jota hän oli määrätty tekemään ja jossa – niin kuin hänestä näytti – hän oli löytänyt ainoan, kaikkien voimiensa ja uhrauksiensa ansaitsevan päämäärän. Hän oivalsi kaikkien ihmiskunnan jäsenten ja rotujen yhdenvertaisuuden. Hänessä vakiintui usko ihmisen salattuihin voimiin, ja hän kulutti kaiken aikansa tuon ymmärryksen vanhimman uskonnon, teosofian (jumalallisen viisauden) oppimisessa ja sitä muille opettamisessa. Se oli hänen elämänsä tehtävä.

"Ihanteet ja uskonnot ovat melkein kaikkialla kadonneet. Valheoppi on ne tukahduttanut", sanoi hän. "Meidän aikakautemme ihmiset vaativat sielun tieteellistä tutkimusta, tieteellisiä todistuksia sielun kuolemattomuudesta ja henkisestä elämästä. Ainoastaan entisaikojen vanha esoteerinen, sisäinen, salainen tiede, AUM'in oppi – niin kuin sitä nimittivät meidän kirkkomme vanhat puhdasoppiset isät – antaa sen heille."

Mutta kaiken tämän hän oppi paljon myöhemmin, sillä koko nuoruutensa ajan H. P. kuljeskeli paikasta toiseen, antautui yhdestä työstä toiseen, mistään löytämättä kaipaavalle sielulleen tyydytystä ja tehtävää. Meidän pitää ottaa huomioomme, että noihin aikoihin naisten aktiivinen toiminta oli hyvin harvinaista, se ei läheskään ollut sellaista kuin meidän päivinämme – mutta H. P. ei välittänyt rajoituksista ja osasi raivata esteet tieltään.

Hän oli hyvin taitava käsitöissä, ja hän osasi valmistaa erittäin kauniita tekokukkia. Yhteen aikaan oli hänelle kokonainen tekokukkatehdas, jonka tuotteet menivät hyvin kaupaksi. Sen jälkeen hän ryhtyi tekemään kauppaa laajalti. Hän kokeili tukinuittoakin ja lähetti pähkinäpuulauttoja ulkomaille. Sitä varten piti hänen muuttaa asumaan Mingreliaan, Mustanmeren rannikolle. Myöhemmin hän koetti tietyllä halvalla menetelmällä valmistaa kirjoitusmustetta. Eikä tämäkään teollisuuden haara hänelle tuottanut tappiota, ja lopulta hän kuitenkin möi sen.

Vuonna 1864 hän matkusti Etelä-Venäjälle ja edelleen Kreikkaan ja lopulta Egyptiin. Siellä hän, joka ei vielä ollut tullut tuntemaan kaikkia spiritistisiä petkutuksia, ihastui paikkakunnan spiritistisiin seuroihin. Näissä istunnoissa tapahtui monta merkillistä asiaa, joista paikkakunnan sanomalehdet uutisoivat.

Hänen kotona olevat omaisensa suuresti ihmettelivät hänen kykyään, kun hän kirjeissään kertoi kotimaassa tapahtuneita kuolemantapauksia tarkalleen samana päivänä, vaikka hän itse oleskeli Kairossa, monen tuhannen kilometrin päässä. Tämä oli hänen elämässään eräs omituinen piirre, josta voisi kertoa lukuisia esimerkkejä.

II

Vuonna 1873 H. P. B. matkusti Amerikkaan. Näiltä ajoilta on Mr. Sinnett, rouva Blavatskyn elämänkertoja, kirjassaan "Incidents in the life of M:me Blavatsky" kertonut hänen elämänsä tapahtumia – näitä tietoja haluavat voivat lukea niitä tuosta teoksesta. Amerikassa joutui hän uudelleen spiritistien seuroihin, joista H. S. Olcott kirjassansa "People from the other World" tekee selkoa.

Siellä hän tutustui William Eddyn luona spiritismiä tutkivaan H. S. Olcottiin, joka oli sotinut orjien vapautussodassa. Eversti O. ja H. P. B. uskoivat henkimaailmaan ja vastustivat ankarasti materialismia. He eivät kieltäneet sitä hyötyä, jota spiritismi eli oikeammin spiritualismi oli tuonut raaistuneeseen, uskottomaan maailmaan. He riemuitsivat niistä odottamattomista henkimaailman voitoista, joita tuo liike synnytti, mutta he tunsivat, että tämän näytöksen täytyy olla rajoittunutta, ja he tiesivät, että ihmiset piti herättää käsittämään ja uskomaan jotakin sellaista, jota "meidän viisaustieteilijät eivät edes ole unissaankaan nähneet". Mutta ihmisiä ei saanut johdattaa yhdestä harhasta toiseen, – epäuskoa edistämällä ja kehnoja voimia manaamalla – toisin sanoen: ihmiskuntaa ei saanut alentaa ja taluttaa toimimaan mustan magian harhapoluilla.

H. P. B. kirjoitti näistä asioista amerikkalaisiin sanomalehtiin kirjoituksia, ja pian ihmiset rupesivat ylistämään hänen älyllisyyttään. Hän kirjoitti muun muassa suuren kirjoitussarjan vastaukseksi prof. Huxleylle, joka saarnasi materialismia ja oli materialistisen maailmankatsomuksen tuki ja turva. Nuo polemiikit herättivät suurta huomiota. Samaan aikaan H. P. B. kirjoitti ensimmäisen suuren teoksensa "Isis Unveiled". Kirjeissään sukulaisilleen hän ilmaisi yhä uudelleen: "Se, mitä hän kirjoittaa, ei ole hänen. Hän ei itsekään ymmärrä, mitä hänelle tapahtuu. Hänelle on kuitenkin päivänselvää, että sitä, mitä hän kirjoittaa tai puhuu tieteistä ja henkisistä asioista, hän ei tee oman ymmärryksensä nojalla. Sillä niistä hän ei ymmärrä mitään, mutta jokin, joka kaiken ymmärtää, käskee häntä ja sanelee hänelle, mitä hänen pitää kirjoittaa."

Nämä ovat ihmeellisiä ilmiöitä eikä tiedetä, mistä ne lienevät saaneet alkunsa. H. P. B. oli silloin 40 vuoden ikäinen eikä ollut nuoruudessa juurikaan opiskellut, joten täytyy ihmetellä hänen syvällisiä tietojaan. Tällaiset kummalliset "ilmiöt" surettivat ja huolestuttivat kovin H. P. B:n sukulaisia. Yhteen aikaan he jo pelkäsivät, että hän oli menettämäisillään järkensä.

Hänen aikalaisensa, eversti Olcott, W. Q. Judge ja A. P. Sinnett sekä monet muut ovat puhuneet paljon hänen teoksistaan. Mutta maineen ja kunnian sijaan he toisinaan syyttivät H. P. B:ta petturuudesta ja petkutuksesta. Hänen totuuden puolesta taistelevat ystävänsä tulivat hänelle vaarallisemmiksi kuin vihamiehet. Kirjoituksillaan he ainoastaan herättivät vihamielisyyttä ja epäilystä omaa oppiaan ja sen edustajaa vastaan. Vihamieliset ihmiset nimittivät H. P. B:n okkultisia ilmiöitä samalla nimityksellä, jota hän itse muutamista puoleksi leikillään, puoleksi halveksien käytti: "psychological tricks", sielutieteellisiä silmänkääntötemppuja, satojen tuhansien ihmisten tuntiessa Intiassa näitä ilmiöitä.

Vihamiehet, joita ymmärrettävistä syistä hänellä oli lukuisa joukko, käyttivät hyväkseen H. P:n puolustajien kirjoituksia ja syyttivät häntä kaikenlaisista tempuista. Mutta itse asiassa eivät nämä herjaukset ole päässeet vähintäkään vahingoittamaan hänen elämäntyötään, eivätkä mitenkään ole kyenneet vähentämään hänen kirjallisen tuotantonsa arvoa ja ansiota, sillä niistä ei voi olla kahta ajatusta: hänen ystävänsä samoin kuin vihamiehensäkin tunnustavat yhdellä suulla hänen nerokkuutensa.

H. P. B:n ensimmäinen suuri teos "Isis Unveiled" sai osaksensa amerikkalaisessa ja myöhemmin eurooppalaisessakin kirjallisuudessa ylistäviä arvosteluja. Euroopassa kuitenkin Isis Unveiled oli aluksi sangen vähän tunnettu. Sen molemmat osat ovat täynnä sitaatteja maailman kirjallisuudesta, kaikilta tahoilta ja aloilta. Mutta sitä merkittävämpi on tuo tosiasia, kuinka ihmeellisesti eri ajatuskannat nivoutuivat yhteen tässä teoksessa. Parhaiten sitä todistaa kaksi venäläistä kirjailijaa: armenialainen arkkipiispa Gabriel Aivazovsky ja mainio romaaninkirjoittaja V. S. Solovieff. Kun ensin mainittu oli lukenut "Hunnuttoman Isiksen" ja sen yhteydessä Sinnettin teoksen "The Occult World", joka kertoo kaikenlaatuisia henkimaailman ilmiöitä, niin hän kirjoitti H. P. B:n sisarelle, Vera de Zhelihovskylle, kirjeessä näin: "Minun mielestäni suurempaa ihmettä, kuin tällaisen teoksen ilmestyminen naisen kynästä, ei voi löytyä". – Solovieff taasen kirjoittaa heinäkuun 7. päivänä 1884 Pariisista melkein samaa: "Luen Isiksen toista osaa ja tulen täydellisesti vakuutetuksi siitä, että tämä on ilmiö ja ihme." Tämä on kahden kirjailijan julkinen arvostelu riittää osoittamaan kirjan suurta ansiota.

III

Venäläis-turkkilaisen sodan aikana vuosina 1876 ja 1877 H. P. B. kirjoitti pitkiä artikkeleita jesuiittojen sekä paavin vihamielisiä aikeita vastaan slaavilaisia kansoja kohtaan. Hänen kirjeensä näiltä ajoilta eivät ole musteella, vaan hänen sydänverellään kirjoitetut.

Hän käänsi I. S. Turgenevin mainion runon "Kroketti Windsorissa" englannin kielelle ja tämä runo julkaistiin muutamissa lehdissä. Kun paavi lähetti maailmalle myrkyllisen kirjelmän siitä, että "mitä nopeammin tämä ismi on tukahdutettu sitä parempi" ja "se on Jumalan käsi, joka johdattaa oikeuden miekkaa", niin H. P. B. sairastui suruissaan siitä, kun pimeyden valta oli niin rajaton ihmiskunnassa.

Paavin rukouksesta, että Jumala siunaisi turkkilaisten aikeet ja aseet, H. P. B. kirjoitti sellaisia artikkeleita amerikkalaisiin lehtiin, että paavin lähettiläs koetti päästä hänen puheilleen. Siihen ei H. P. B. suostunut, vaan kirjoitti uuden, entistä ankaramman kirjoitussarjan. Tämän pitkällisen, rauhattoman kiistelyn aikana hän sairasteli alinomaa. Eivät edes hänen kirjansa kiittävät arvostelut eivätkä J. Draperin, Alfred Russell Wallacen ja Darwinin kirjeetkään voineet häntä ilahduttaa. "Olen ihmeissäni teidän kirjastanne", kirjoitti hänelle Wallace, "te avasitte minulle uuden, ennen näkymättömän maailman. Katsantokantanne selvitti minulle paljon, joka minulle tähän saakka on ollut käsittämätöntä."

Isis Unveiledin ilmestyttyä H. P. B. kutsuttiin vapaamuurarien looshin jäseneksi. Näin hänestä tuli vapaamuurari, mistä hän kertoo kirjeessä omaisilleen. Samalla sai hän vastaanottaa vapaamuurarien merkin, rubiinikivellä kaunistetun ristin ja ruusun.

Samoihin aikoihin H. P. B. kutsuttiin Benaresin Satta-Bayn yhdistyksen jäseneksi. Tämä seura on maailman vanhimpia. Sen johdosta lähetettiin H. P. B:lle brahmalaiset jäsenmerkit.

Heti sodan loputtua jätti eräs amerikkalainen H. P. B:lle omaisuutensa perinnöksi sillä ehdolla, että hänen piti kirjoittautua Amerikan kansalaiseksi. Tämä suretti suuresti H. P. B:tä ja teki hänet rauhattomaksi. Kumminkin pysyi hän koko elämänsä ajan uskollisena omalle maalleen. Sitä todistaa sekin seikka, että H. P. B. sodan loputtua lähetti rahasumman kotimaansa haavoitetuille. Ensimmäiset raha-ansionsa "Isis Unveiled" -kirjastaan käytti hän samaan tarkoitukseen. Kaikki kirjoituspalkkiot, jotka hän tähän aikaan ansaitsi kirjoituksillaan venäläisiin sanomalehtiin, sai mennä Punaiselle ristille. Osa hänen lahjoituksestaan käytettiin Kaukasiaan rakennettuihin parakkeihin, joissa hoidettiin haavoitettuja sotilaita.

IV

Vuonna 1875 marraskuun 17. päivänä H. P. B. perusti seitsemäntoista muun etevän henkilön kanssa Teosofisen Seuran.

Keväällä v. 1878 sattui hänelle kummallinen tapaus: aivan odottamatta hän meni tainnoksiin, ja tajuttomuutta kesti muutamia päiviä. Hänet luultiin kuolleeksi ja alettiin toimittaa hautajaisia. Silloin sai eversti Olcott Intiasta sähkösanoman siltä henkilöltä, jota H. P. B. kutsui opettajakseen ja jolta hän sanoi saaneensa kaikki ilmiönsä ja tietonsa. Hän sähkötti: "Älkää pelätkö. H. P. B. ei ole kuollut. Hän sairastaa ja paranee. Hänen ruumiinsa tarvitsi lepoa. Tulee terveeksi!" Viidennen vuorokauden aamulla tuli H. P. B. tajuihinsa ja näytti täysin terveeltä.

Tämän tapahtuman jälkeen H. P. B. ja H. S. Olcott, jättäen amerikkalaisen Teosofisen Seuran asiat Judgen hoitoon, valmistautuivat muuttamaan Intiaan. He sanoivat muuttamisensa syyksi sen, että heidän piti tutustua enemmän sanskritinkieleen ja kirjallisuuteen sekä samalla tehdä työtä hindulaisten herättämiseksi. Siihen aikaan eli Intiassa suuri saarnaaja ja uskonpuhdistaja Dayanand Sarasvati. Häntä onkin nimitetty "hindulaisten Lutheriksi". Dayanand saarnasi Veda-kirjojen mukaisesti jumaluuden olemuksesta.

Vuonna 1879 helmikuun 17. päivänä matkustivat Olcott ja H. P. B. Intian rannikolle. Bombayn satamassa oli heitä vastaanottamassa Arja Samadshin veljestö. Vastaanotto muodostui juhlalliseksi soittokuntineen, kukkineen ja elefantteineen.

Nyt alkoi väsymätön työ. Olcott matkusteli ympäri Intiaa luentomatkoilla, kun taas H. P. B. istui kotona ja kirjoitti. Hän istui toisinaan työpöytänsä ääressä 18 tuntia yhtä mittaan. Hän kirjoitti kaikkiin maailman sanomalehtiin ja kokosi aineksia vasta perustettavaan aikakauslehteen The Theosophist. Tulisi pitkäksi kertoa kaikista vastoinkäymisistä, kärsimyksistä, puutteista ja monista ilon hetkistäkin, joita H. P. B. sai kokea Intiassa.

Talvella vuonna 1881 koko Teosofinen Seura muutti Adyariin lähelle Madrasia. Siellä T. S. hankki talon ja maapaikan Ison Valtameren rannikolla. Tämän kodin H. P. B. nimitti Adyariksi (valon istuimeksi eli auringon valtaistuimeksi). Siellä sijaitsee vielä nykyisinkin T. S:n päämaja.

Heti muuton jälkeen vietettiin juhlallisesti T. S:n seitsemänvuotisen olemassaolon vuosijuhla.

Aikaisin keväällä v. 1884 H. S. O. ja H. P. B. matkustivat Eurooppaan. Tuskin he olivat saapuneet Euroopan mantereelle, kuin jo saivat vastaanottaa kutsuja Lontooseen, Pariisiin ja Saksaan. Kaikkiin H. P. B. vastasi kieltävästi, hän halusi vain saada tavata tätiään ja sisartaan.

Hänen Euroopassa oloaikansa oli hauskaa ja opettavaista.

Mahdotonta onkin lyhyessä kirjoituksessa tehdä tyhjentävästi selvää tämän suuren ja jalon venäläisen naisen elämäntyöstä. H. P. B. on jättänyt perinnöksi monta teosta totuudenetsijöille, kuten Isis Unveiled, Salainen Oppi, Teosofian avain, Hiljaisuuden ääni, kokoelma mietelauseita (Gems from the East), kokoelma novelleja, valtavan määrän artikkeleita ja huomionarvoinen Teosofinen Sanakirja. Venäjän kielellä löytyy sanomalehtikirjoituksia, mm. arvoituksellisista heimoista Sinisillä vuorilla ja Durbar Lahoressa. Hänen kirjoituksensa ovat lukuisia maailman sanomalehdistössä ja hänen perustamissaan teosofisissa aikakauslehdissä: Luciferissa (nykyään the Theosophical Review) sekä Intiassa ilmestyvässä The Theosophist -lehdessä ja ranskalaisessa julkaisussa Le Lotus Bleu (La revue theosophique francaise). Hän on kirjoittanut paljon yhtä lailla venäjän, ranskan ja englannin kielellä. Kaikki hänen kirjoituksensa ovat arvokkaita ja syvämietteisiä, ihmeellisiä.

Hän sai kärsiä paljon, eikä ole ihme, että suuria olivat ne vainot, joita koko kristillinen maailma, materialistit, paavit, jesuiitat ja papisto saivat aikaan lausunnoillaan ja herjauskirjoituksillaan hänen toimintaansa vastaan. Kaikki hän kuitenkin kesti ilolla ja kärsivällisyydellä, hyvin tietäen, ettei hän sotinut oman arvonsa, kunniansa, eikä oman maineensa vaan totuuden puolesta. Totuuden tulkki ja sen levittäjä hän oli. Ei siten, ettei totuutta ennen häntä olisi löytynyt maailmassa – ei, vaan hän elvytti sen uudestaan eloon meille, jotka olimme sen unohtaneet. Hän oli totisesti aikamme suurimpia ihmisiä. Silti hänen entinen kunnioittajansa ja ystävänsä, edellä mainittu venäläinen kirjailija, julkaisi H. P. B:n kuoleman jälkeen herjauskirjan, joka käsittää kokonaista 370 sivua (Nykyaikainen Isiksen uhripapitar). Hän luuli tällä suurella teoksellaan hyvinkin voivansa poistaa totuuden maailmasta. Mutta hän ei ole onnistunut, vaikka hän lienee nostattanut paljon Venäjällä pahaa verta teosofista liikettä vastaan. Teoksen luettuaan voi yhä enemmän ja paremmin oppia kunnioittamaan ja rakastamaan tuota suurta jaloa persoonallisuutta, jota hänen eläessään kutsuttiin Helena Petrovna Blavatskyksi.

H. P. B. istuen kirjoituspöytänsä ääressä, toukokuun 8. päivänä 1891 rauhallisesti muutti pois maallisesta majastaan.

H. P. B. oli jalo totuuden puolesta sotinut sankari. Maailma ei häntä tuntenut, mutta kaikki ne, jotka etsivät totuutta, eivät koskaan lakkaa häntä rakastamasta ja hänen muistoaan kunnioittamasta!

Tekstiä on lyhennetty ja ’kustannustoimitettu’.

Omatunto – marraskuu 1905