Pekka Ervast

IV 

KUINKA VANHASSA INTIASSA TOTUUTTA ETSITTIIN

 

Jooga on aihe, josta ei paljon puhuta tavallisissa eurooppalaisissa uskontohistoriallisissa kirjoissa. Jos otatte enemmän tai vähemmän kristityn oppineen kirjoittaman uskontohistoriallisen käsikirjan, sellaisen jota esim. luetaan yliopistossa, niin huomaatte, että joogasta siinä puhutaan sangen vähän. Vaikka kirja muuten olisi paksu, niin vanha intialainen joogajärjestelmä mainitaan aivan ohimennen, sanotaan, että se oli muuan filosofinen koulu, jonka Patandshali perusti noin v. 700 eKr. Sanotaan, että se opeissaan nojautuu ns. sankhja-filosofiaan ja lisätään, että sen kannattajat etsivät yhteyttä jumalan kanssa sangen merkillisillä keinoilla, jonkinlaisella itsehypnoosilla ja ekstaattisessa vaipumisessa jumalaan. Sekä kirjan tekijän että lukijan huomio kiintyy täten vain ohimennen joogaan.

Syy on selvä. Jooga on eurooppalaiselle mysteerio, ja siksi hänen on vaikea siitä kirjoittaa tai puhua. Ne intialaiset kirjat, joissa puhutaan joogasta, ovat erittäin syvällisiä, ja koska joogaa ei ole järjestelmällisesti — ainakaan julkisesti — tutkittu täällä länsimailla, niin eurooppalaisesta koko asia tuntuu enemmän tai vähemmän taikauskolta ja siis mahdottomalta ja tutkittavaksi tarpeettomalta. Mutta me, jotka olemme tutustuneet teosofiseen maailmankatsomukseen ja tiedämme, että teosofia meidän päivinämme selittää meille, millä tavalla meidän on kehitettävä henkeämme, jotta voisimme yhtyä jumalaan ja päästä selville elämän salaisuuksista, me voimme antaa oikean arvon vanhalle intialaiselle joogajärjestelmälle ja ymmärtää, mitä se on.

Olen edellä ollut tilaisuudessa huomauttamaan, että joka uskonnossa on ollut ja on käytännöllinen puoli eli mysteerio. Jos ihminen vain on omaksunut uskontonsa tarjoaman maailmankuvan, on hänen uskontonsa jäänyt paljaaksi teoriaksi. Ollakseen elävä ja käytännöllinen täytyy hänen uskontonsa kehittyä mysteerioksi, so. hänen täytyy itse elää sitä sisäistä uskonnollista elämää, joka yksin vie hänet henkisiin kokemuksiin ja henkiseen tietoon. Tietysti materialistille, joka uskoo, että tämä fyysinen ruumis ja tämä fyysinen maailma on ainoa, ei voi puhuakaan mistään syvemmästä eli salaisesta tiedosta, minkäänlaisen näkymättömän maailman tai jumalan tuntemisesta. Jos ei meillä olisi muuta kuin näkyväinen ruumis ja sen aivot, jos ei maailmassa olisi muuta elämää kuin viidellä aistimilla tunnettava, silloin olisi naurettavaa ja tarpeetonta puhua minkäänlaisesta erityisestä tiestä tietoon, minkäänlaisesta keinosta, jolla voisi päästä salatun jumalan tuntoon. Mutta jos uskomme, että on olemassa näkymätön maailma, jos uskomme, että itse elämä on henkinen todellisuus ja että aistillisesti havaitsemamme maailma on vain henkisen todellisuuden ilmennyt eli aineellinen puoli, jos uskomme jumalaan, jos millään tavalla jumalaa määrittelemättä uskomme, että hän on järki, tietoisuus, henki koko tämän maailman takana, silloin voimme ymmärtää, että on olemassa tie tietoon, tapa, millä ihminen pääsee jumalan tuntoon. Miksikä niin? Siksi, että jos kerran on olemassa näkymätöntä elämää, maailman tajuntapuoli, ei se voi olla paikasta riippuvainen, vaan sen täytyy olla kaikkialla, sen täytyy olla ihmisessäkin. Ja koska se jumala kerran on ihmisessä, täytyy ihmisen totisesti voida päästä tietoon siitä — niin itse asiassa on silloin oppia tuntemaan jumalaa, ja elämän salaisuuksia samaa kuin nousta todelliseen itsetuntoon. Ja jos ihminen etsii jumalaa ulkopuoleltaan näkyväisestä tai näkymättömästä maailmasta, täytyy hänen päästä samaan lopputulokseen kuin jos hän etsii sitä itsestään, koska jumala on kaikkialla. Tämä on mysteerio, tämä on kaikissa uskonnoissa niitten käytännöllinen puoli. Jos ainoastaan puhumme henkisestä elämästä, voi kyllä puheellamme olla älyllistä arvoa, mutta jos tahdomme itse jotakin tietää ja sisässämme ymmärtää, silloin meidän täytyy "kulkea mystistä tietä". Tämän nojalla myös ymmärrämme, että uskonnon mysteerio ei ole filosofinen järjestelmä eikä yhdenkään uskonnon yksityisomaisuutta, vaan yleismaailmallinen kokemus, jonka jälkiä näkyy joka uskonnossa. Jos ihminen kerran voi päästä tietoon, on hän aina voinut päästä ja kaikkialla. Tiedon tie ei ole riippunut ajasta eikä paikasta. Tätä tiedon tietä nimitetään Intiassa joogaksi. Se on sanskritinkielinen sana, syntynyt juuresta judsh — "yhdistää", samasta juuresta kuin latinalainen sana jugum, mies. Jooga merkitsee siis "yhdistäminen". Yhdistäminen mihin? Jumalaan, omaan sisäiseen itseen; ihmisen persoonallinen tajunta yhdistetään jumalan, ihmisen tosi sisäiseen itsen tajuntaan. Tämä on joogaa, ikuista ja kaikkiallista joogaa, nimitettäköön sitä millä nimellä tahansa. Intiassa on ammoisista ajoista saakka kaikissa uskonnoissa, kaikissa lahkoissa, kaikissa filosofisissa järjestelmissä aina ollut kysymys joogasta. Intian filosofia on merkillisesti eronnut eurooppalaisista järjestelmistä siinä, että sillä aina on ollut käytännöllinenkin puoli. Euroopassa me voimme spekuloida, rakentaa loogisella järjellämme maailmankuvia ja pitää filosofisina totuuksina näitä aatelmia. Niin ei ole Intiassa ollut. Siellä on filosofia aina ollut empiirinen, so. kokemukseen perustuva, kuten eurooppalainen materialismi väitti olevansa. Mutta harvat ajattelijat Intiassa tyytyivät materialismiin. Useimmat yrittivät kokea enemmän, tunkeutua syvemmälle. He tahtoivat nähdä maailman ulkokuoren taakse, luonnon salattuun elämään. Heidän filosofiansa oli uskontoa. He kokivat yliaistillisia asioita, kulkivat mystistä tietä — harjoittivat joogaa. Esimerkkinä mainitkaamme Bhagavad Gitaa, tuo syvästi filosofinen runoelma, jossa on 18 keskustelua: jokainen keskustelu, vaikka se koskeekin erilaisia filosofisia kysymyksiä, aina neuvoo harjoittamaan joogaa. Patandshalin Joogasutrat (joogarunot), josta alussa mainitsimme, eroaa vain siinä suhteessa muista filosofisista teoksista, että se miltei yksinomaan puhuu vain joogamenettelystä eikä koskettele muita kysymyksiä. Se ei ole erityinen filosofinen järjestelmä, vaan metodinen esitys siitä käytännöllisestä tietoon pyrkimisestä, joka on olennainen kaikille Intian filosofisille järjestelmille.

Meillä kristinuskossa ei puhuta selvästi siitä, millä tavalla ihminen voi päästä tietoon henkisistä asioista, päinvastoin sanotaan, ettei ihminen voikaan siihen päästä. Intiassa sitä vastoin on tarkasti tutkittu ja selvitetty, millä tavalla ihmisen on meneteltävä, jos hän tahtoo kulkea eteenpäin tiedon salaista tietä. Jooga täten ei ole mielikuvitusta eikä spekulaatiota, vaan tiedettä. Jos voimme sanoa, että länsimailla uskonnollinen elämä on enemmän tai vähemmän sokkosilla kulkemista, täytyy meidän myöntää, että Intiassa on ammoisista ajoista saakka jooga, jumalan salaisuuksien etsiminen, ollut tiedettä.

Mitä tämä merkitsee? Että jooga on tiedettä. Se merkitsee, että kun tahdotaan etsiä henkistä tietoa, on olemassa tie, joka tieteellisen tarkasti neuvoo, miten on meneteltävä. Jos tahdomme tulla esim. matemaatikoiksi, tiedämme, ettei ole kylliksi kuulla ja uskoa, että matematiikka on olemassa, ei liioin kylliksi katsella, kuinka toiset laskevat, tahi lukea kirjoja, jotka puhuvat matematiikasta, vaan täytyy meidän joko yksin tai opettajan johdolla harjoitella laskemista ja käydä läpi kaikki eri asteet. Emme voi aloittaa murtoluvuista, jos emme ensin ole oppineet laskemaan kokonaisilla luvuilla. Meidän on aivan mahdotonta aloittaa keskeltä, vaikka järkemme olisi kuinka kehittynyt. Ja kuta etevämmiksi matemaatikoiksi tahdomme tulla, sitä ahkerammin täytyy meidän tehdä työtä, sitä lujemmin täytyy meidän ponnistaa. Aivan samalla tavalla on joogassa, sekin on tiedettä. Ei pidä ajatella, että voisi äkkiä päästä tietoon ja löytää jumalallisen itsensä. Askel askeleelta on kuljettava tietoa kohti, alusta täytyy aloittaa ja kaiken edellytyksenä on tahdonvoima, todellinen harrastus, innostus ja kestävyys.

Kun tahtoo perehtyä joogaan, toisin sanoen tietää, millä tavalla vanhassa Intiassa etsittiin totuutta, on parasta käyttää oppaanaan Patandshalin Joogasutroja. Se on kyllä vaikeatajuinen kirja, ja monet intialaiset kommentaattorit ovat sitä selitelleet. Emme mekään sitä ymmärrä, ellemme ole tutustuneet teosofisiin oppeihin ja teosofiseen ajatustapaan. Sen mukaan tahdomme kuitenkin tässä, kaikessa lyhykäisyydessä ja vain pääkohdittain, tehdä selkoa joogamenettelystä.

Patandshali erottaa kahdeksan astetta joogassa. Ensimmäiset kaksi ovat siveellistä laatua. Joogasuutroissa niitä mainitaan nimillä jama ja nijama ja selitetään, että jama on "ei-tappaminen, totuudenmukaisuus, totuus, ei-varastaminen, pidättäytyväisyys, lahjojen vastaanottamattomuus", nijama taas "puhtaus, ulkonainen ja sisäinen, tyytyväisyys, askeettinen itsensäkieltäminen, tutkiminen ja harras antautuminen". Nämä siveelliset vaatimukset eivät kuulu varsinaiseen teknilliseen joogaan. Ne eroavatkin muodoltaan eri järjestelmien ja uskontojen mukaan, mutta tarkastamalla ja vertaamalla huomaamme, että niiden henki aina on sama — aina ihmisen täytyy olla iloinen, tyytyväinen, rauhallinen, tulla riippumattomaksi ulkonaisista olioista, vetäytyä pois aistillisesta maailmasta, keskittyä itseensä ja hartaassa antautumisessa suunnata koko voimansa sen (asian tai olennon) palvelukseen, jota hän pitää korkeimpana. Monet kysyvät tämän johdosta: "Alkaako siis jooga sillä, että meidän täytyy vetäytyä pois ihmiskunnasta, tulla kovaksi, sydämettömiksi ja itsekkäiksi? Silläkö se alkaa?" Ei ollenkaan. Ihmisen täytyy kyllä tulla riippumattomaksi ulkonaisesta maailmasta, niin että hän omassa itsessään on voimakas yksilö, joka osaa seistä, vaikka maailmat horjuisivat, mutta se ei ollenkaan tapahdu siten, että hän tulisi kovaksi ja sydämettömäksi, sillä jos hän niin ajattelisi, rakentaisi hän muurin ympärilleen, joka estäisi hänen kehitystään, mutta jooga on juuri yhtymistä hengessään kaikkeuden ja kaikkien kanssa eikä se voi onnistua siten, että erottautuu muista ja rakentaa muurin itsensä ja muiden välille. Päinvastoin ensimmäiset askeleet joogassa ovat nuo sangen vaikeat, mutta samalla sangen inhimilliset askeleet, jotka vapauttavat ihmisen omasta persoonallisuudestaan, mutta vapauttavat rakkauden tähden. Tämä on se merkillinen kohta, jossa ihmiset aina ovat erehtyneet, ja varmaan monet vielä tulevat erehtymään. Erottautuminen maailmasta ei saa tapahtua itsekkyydestä, sen tulee johtua rakkaudesta. Otetaan esimerkki. Luullaan, että kun ruvetaan pyrkimään joogin puhtauteen vievää tietä, silloin on kuoletettava itsestään kaikki inhimilliset tunteet, vaistomaiset lempeyden ja säälin tunteet, jotka puhkeavat ihmisessä, kun hän näkee toisen kärsivän, rakkauden tunteet, joita luonnollisesti tuntee isäänsä, äitiänsä, vaimoaan, veljeään ja ystäviään kohtaan. Mutta tämä on suuri erehdys. Kysymys ei ole tunteista, vaan niiden ilmauksista. Ihmisen täytyy oppia tunteitaan hillitsemään ja salaamaan, ei tappamaan eikä mitään itsekästä tuntemaan. Rakkaustunteitaan hänen täytyy päinvastoin yhä lisätä. Hän osaa rakastaa liian vähän. Täydellinen joogi, joka on päässyt rauhan salaisuuteen, on sydämessään aivan tulvillaan rakkautta. Sanotaan intialaisissa kirjoissa, että hän rakastaa ihmisiä kuten äiti rakastaa vanhinta poikaansa; hän on valmis tekemään mitä tahansa rakkaansa puolesta ja uhrautumaan kuinka paljon tahansa. Sillä tavalla se ihminen, joka on kulkenut joogan tietä, osaa rakastaa, ei vähemmän kuin meidän kaikkein kauniimmat tunteemme vaan enemmän. Ennen hän tahtoi rakkailtaan jonkinlaista hyvitystä itselleen, nyt hän tahtoo niille hyvää. Tällä tavalla ihminen vapautuu ulkonaisesta maailmasta.

Otan toisen esimerkin. Kuinka tavallista on meidän aikanamme, että ihminen on himoillaan kiinni ns. politiikassa! Hän on helposti ärsytettävissä, hänen tunteensa kuohahtavat helposti, kun hän ajattelee tai kuulee jostakin ikävästä valtiollisesta asiasta. Mutta niin kauan kuin hän on himoillaan kiinni politiikassa, ei hän voi tehdä mitään hyvää sillä alalla, ei pelastaa kansaansa, kuten hän tahtoisi. Jos hän todella tahtoisi auttaa kansaansa, silloin hänen täytyisi muuttaa himonsa rakkaudeksi, vapautua siitä vetovoimasta, mikä politiikalla on muutamiin hänen tunteisiinsa. Hänen täytyisi voittaa itsessään kaikki harmin ja loukkaantumisen tunteet, kaikki kiihko, koko se mahdollisuus, että hän olisi valmis tekemään vaikka rajuja tekoja. Hänen sisäänsä täytyisi sen sijaan tulla rakkaus. Hänen tulisi oppia rakastamaan (ei himoitsemaan) politiikkaa, hänen täytyisi ylhäältä päin katsella niitä asioita, sisässään täydellinen rauha. Hänen täytyisi sisässään aina nähdä, mikä olisi oikeus, mikä totuus, mikä kohtuus, eikä hän saisi ollenkaan kiivastua siitä, että toisin meneteltäisiin, vaan aivan rauhallisesti viihtyä omassa oikeudentunnossaan, elävöittää omaa ajatustaan ja tuoda ilmi se sopivassa tilaisuudessa. Silloin hän olisi voima maailmassa ja voisi saada jotakin aikaan, vaikka itse pysyisi näkymättömässä.

Jätämme nyt näinä valmistavat askeleet ja luomme silmäyksen joogan varsinaisiin salaisiin menettelyihin. Kun avaamme Patandshalin Joogasutrat, lausutaan siinä heti: joogas tahitta vritti miroodhah, suomeksi: jooga on ajatuskyvyn muunnosten estäminen ja lakkauttaminen eli: jooga on ajatusaineen estäminen ottamasta erilaisia muotoja. Tämä kuulostaa sangen vaikeatajuiselta, emmekä ymmärräkään joogan tarkoitusta ja menettelytapoja, ellemme käsitä ihmistä teosofisesti eli toisin sanoen vanhaan intialaiseen tapaan. Kun sanotaan joogan olevan sitä, että ihminen lakkauttaa ajatuskykynsä muunnokset, modifikaatiot, lakkaa ajattelemasta (ja tuntemasta) mitä tahansa, voisi luulla, että ihminen sellaista harjoittamalla tulee tylsäksi, kukaties mielipuoleksi. Koko tajuinen elämämme on siinä, että ajattelemme kaikenlaisia ajatuksia, tunnemme erilaisia tunteita, olemme vilkkaita ja eläviä. Jos tämä kaikki on lakkautettava, emmekö silloin tule tylsämielisiksi?

Vastaus tähän kysymykseen riippuu siitä, mitä me käsitämme ajatuksilla ja tunteilla. Jos ne ovat meitä itseämme, jos ne ovat ulkokohtaisesti olemattomia, ainoastaan subjektiivisia ilmiöitä, kuten eurooppalainen psykofysiologia arvelee, silloin epäilemättä niiden ehkäiseminen tai poistaminen olisi samaa kuin oman elämämme riistämistä, oman itsetajuntamme tappamista. Mutta vanhan intialaisen sielutieteen ja teosofian mukaan on asianlaita toinen. Meidän tajuntamme sinällään on kyllä itsekohtainen salaisuus, mutta kaikki sen ilmaukset, ajatukset ja tunteet, ovat ulkokohtaisia ilmiöitä ajassa ja paikassa. Teosofiassa sanomme, että ne ovat yliaistillisen aineen värähtelyä, että joka ajatuksella ja tunteella on muoto ja ruumis, vaikka paljon hienompaa ainetta kuin tämä fyysinen ja aivan toisenlaista. Koko meidän ajatus- ja tunne-elämämme ilmenee ulkokohtaisesti meitä jokaista ympäröivässä näkymättömässä ilmakehässä eli aurassa — näkymättömässä fyysiselle silmälle, vaikka se selvänäköiselle silmälle näkyy loistavana ja monivärisenä kehänä. Siksi sanotaankin, että ihmisen sieluelämällä on oma ruumiinsa, vieläpä useampia erihienoja käyttövälineitä. Jos emme tätä ymmärrä, emme voi ymmärtää joogan teknillistä menettelyä, joka on sitä, että lopetetaan tämän sisäisen sieluruumiin ulkonaisesta maailmasta riippuva toiminta ja valta tajunnan yli. Ihmisen plastillinen sieluruumis on erinomaisen herkkä vaikutuksille ja hänen suuri erehdyksensä käytännöllisessä elämässä on luulla minä-tajuntansa samaksi sieluruumiin ilmausten kanssa: ihminen identifioi itsensä ajatusten ja tunteittensa kanssa. Me voimme luulla, että olemme itsenäisiä, että ajattelemme itsenäisesti, että selvästi olemme oma itsemme — ja kuitenkin on tosiasia se, ettemme ollenkaan ole itsenäisiä, emme ollenkaan seiso omilla jaloillamme. Harvat ihmiset ovat täysin itsenäisiä. Useimmat ottavat tervetulleina vastaan kaikenlaisia ajatuksia, joista koko ilma on täynnä. Jos esim. voimakkaampi ihminen, elävä tai kuollut, lähettää maailmaan pahoja ajatuksia, sanokaamme poliittisessa suhteessa, niin aina on joukko aivoja, jotka ottavat vastaan nämä ajatukset ja luulevat niitä omikseen, omiksi keksinnöikseen; vähitellen ne leviävät ympäri, ja lopulta koko maailma ajattelee samaan suuntaan. Samalla tavalla tapahtuu, jos on kysymys viisaasta ajatuksesta. Ihminen luulee olevansa itsenäinen ja kuitenkin hän elää sisäisesti niiden ajatusten ja tunteiden mukaan, jotka löytyvät ilmapiirissämme.

Nyt jooga on pyrkimystä vapautumaan tästä riippuvaisuudesta. Jooga on sitä, että ihminen lakkauttaa sisäisissä käyttövälineissään niiden herkkyyden, niiden alttiuden alituisesti muuttua. Jooga on sitä, että ihminen hankkii sisäiselle ajatusruumiilleen sellaisen vahvuuden ja pysyväisyyden, ettei se heti muutu ulkonaisten vaikutteiden mukaan. Jooga on työtä eikä mitään helppoa työtä. Meidän pitää kohottautua omien käyttövälineittemme yläpuolelle, irrottautua omasta ajatus- ja tunneruumiistamme, nousta ajatustemme ja tunteittemme herraksi ja itse osata päättää, mitä tahdomme ajatella. Tämä on joogaa, ja se on suoritettavissa, kuten Patandshali on sanonut, alituisen harjoituksen kautta, johon järjestyksessä seuraavat menetelmät meitä auttavat.

Patandshali erottaa kuusi menetelmää eli astetta varsinaisessa joogassa. Nämä ovat: aasana eli asento, praanaajaama eli henkensä pidättäminen, pratjaahaara eli mielenkohdistus sisäänpäin, dhaarana eli ajatuksen keskittäminen, dhjaana eli mietiskely ja samadhi eli haltiotila. Asento on ensimmäinen, asento ja paikka. Asento on oleva mukava, sellainen, joka ei tee uniseksi, ei väsytä. Paras asento on vanha intialainen tapa istua selkä suorana ja jalat ristissä alla; mutta on asentoja toisiakin, esim. tavallinen länsimaalainen tapa istua tuolilla. Asentoa on etsittävä ja harjoitettava. Kun on löytänyt oman asentonsa ja siihen tottunut, voi istua liikkumatta, väsymättä kymmeniä ja satoja minuutteja. On myös hyvä, jos on erityinen paikka, jota ei käytetä muuhun tarkoitukseen vaan johon aina mennään, kun mietiskelyä harjoitetaan. Asento ja paikka helpottavat jooga-mietiskelyä. Nyt seuraa pranaajaama, hengitysharjoitukset, joiden avulla saavutetaan valta sekä fyysisen hengityksen että elon henkäyksen yli. Pitää oppia hengittämään hitaasti ja säännöllisesti ja pidättämään henkensä sisään- ja uloshengityksen välillä. Vaarana tässä kohden on psyykkisten kykyjen tavoitteleminen hengitysharjoitusten avulla.

Jos olette tarkastelleet itseänne, olette ehkä tehneet seuraavan havainnon. Kun vaivutte syvään mietiskelyyn, käy hengityksenne hiljaisemmaksi, rauhallisemmaksi ja voi lopulta aivan lakata. "Henkeään pidättäen" on tavallinen lauseparsi, kun kuvaillaan jännittynyttä mielentilaa. Olette myös kuulleet toisesta fysiologisesta havainnosta: Kun ihminen nukkuu, virtaa verta pois suurista aivoista, jotka välittävät päivätajuntaa. Nyt intialaiset joogit selittävät, että on olemassa yhteys tämän verensiirron ja hengityksen välillä. Onhan totta, että nukkuvan hengitys on rauhallinen, mutta joogit selittävät tämän riippuvan seuraavasta seikasta. Veri ruumiin joka suonessa sykkii sydämen mukana, mutta sisällä aivoissa on aivan kuin toinen sydän, joka sykkii hengityksen mukaan. Kun siis ihminen nukkuessaan tai mietiskelyssä kääntää huomionsa sisäänpäin — toisiin maailmoihin — jolloin veri juoksee pois aivoista, muuttuu samalla hengitys hitaaksi ja syväksi. Tästä ei ole pitkä matka seuraavaan johtopäätökseen: muuttamalla hengityksen hitaaksi ajaa veren pois aivoista, josta on seurauksena, että huomio kääntyy sisäisiin maailmoihin ja psyykkiset kyvyt heräävät.

Siksi sanotaan myös Intiassa: kun ihminen pääsee hengityksensä herraksi, on hän samalla luonnon herra. Mutta hänen ei pidä tavoitella herruutta luonnon yli — se on joogin siveellinen vaara — vaan henkistä yhteyttä jumalan kanssa. Muistamme tässä mitä Kristus sanoi: etsikää ensin jumalan valtakuntaa, niin kaikki tämä teille annetaan [Alaviite: Intiassa on aina ollut joogassa kaksi päätietä, Raadsha-jooga ja Hatha-jooga, kuninkaallinen jooga ja käytöksen jooga. Hatha-jooga, alempi jooga, on etsinyt ruumiillisilla keinoilla sielullisia tuloksia, mennyt ikään kuin alhaaltapäin ylös, kun se on etsinyt vapautusta ja valtaa itsensä yli; sitä nimitetään myös askeesiksi. Raadsha-jooga sitävastoin aloittaa heti ajatuksista eikä ruumiillisista tempuista. Nyt Hatha-jooga antaa juuri hengityksen suhteen erityisiä neuvoja. Intialaisilla on ns. tantrika-kirjoja, jotka sisältävät kaikenlaisia Hatha-joogan neuvoja. Ne ovat hyviä kirjoja, jos niitä ymmärretään, mutta vaarallisia, jollei niitä ymmärretä. Niistä on katkelmia käännetty eurooppalaisille kielille, selitelty, lisätty, ja siellä täällä, esim. Amerikassa, on ruvettu niitä noudattamaan. Niillä voi saada tuloksia aikaan, mutta tulokset ovat varmasti pahoja, jollei taitava opettaja, kuten Intiassa, ole neuvomassa. Itse asiassa sellaisissa kirjoissa neuvotaan, että kun ihminen opittuaan hengittämään, kääntää huomionsa johonkin erityiseen ruumiin osaan, esim. napaansa, ja sitä mietiskelee, niin hän herättää itsessään erityisen psyykkinen voiman, tulee selvänäköiseksi tms. Länsimaiselle, jolta puuttuu opettaja, käy kuitenkin tavallisesti niin, että hän auttamattomasti turmelee hermostonsa. Todellisessa radsha-joogassa hengityksen harjoittaminen on enemmän sisäistä laatua ja pitää aina silmällä hermoston puhdistamista.].

Kolmas aste on pratjaahaara, huomion kääntäminen sisäänpäin. Kun joogi on oppinut oikein hengittämään, kun hän on saavuttanut herruuden ruumiinsa yli ja tehnyt siitä tottelevaisen palvelijan, silloin hänen on helppo suunnata huomionsa suureen työhön ja kääntää mielensä sisäänpäin. Hänen tulee nyt pratjaahaaraa harjoitellessaan sulkea aistimensa ulkomaailmalta. Silmä on tuleva sokeaksi, korva kuuroksi fyysisille asioille. Mietiskelyyn vaipunut joogi ei näe ohitsensa marssivan armeijaa, ei kuule kanuunain laukausta vierellään. Vasta sitten kun hän on saavuttanut tämmöisen riippumattomuuden ulkomaailmasta, voi hän odottaa suuria tuloksia meditaatiostaan.

Kolme viimeistä astetta kuuluvat kaikki varsinaiseen mietiskelyyn: dhaarana on mietiskelyn ensimmäinen askel eli konsentraatio, ajatuksen keskittäminen yhteen asiaan; dhjaana on mietiskelyn toinen askel eli meditaatio, mielen viihtyminen määrätyssä asiassa ja sitä punnitseminen; samadhi on mietiskelyn kolmas askel eli kontemplaatio, mietiskellyn asian sisäinen näkeminen ja siihen yhtyminen.

Kun harjoittelija kykenee kohdistamaan ajatuksensa määrättyyn asiaan, esim. hyvyyteen, pitämään sitä silmänsä edessä ja katselemaan sitä joka puolelta, tekee hän lopulta merkillisen kokemuksen. Hän aivan kuin vapautuu itsestään ja yhtyy hyvyyteen, tullen mietiskelyssään itse hyvyydeksi. Hän irrottautuu alemmista käyttövälineistään, erkanee ruumiistaan ja siirtyy hyvyyden maailmaan. Tämä on samadhia, vaikeinta ja suurinta saavutusta mitä maan päällä on.

Jooga on ihmeellinen ja merkillinen asia, sillä ihminen, joka koettaa harjoittaa sitä, pääsee tietoon siitä, että luonto johtaa kaikkia eläviä olentoja määrättyyn päämaaliin, mutta että ihminen voi jouduttaa omaa kehitystään ja aivan kuin auttaa luontoa. Jooga ei ole luonnotonta, vaan luonnon äänen noudattamista itsetietoisesti. Silmät auki ihminen kulkee määrättyä tietä ja pääsee totuuden tietoon. Patandshalin Joogasutroissa kerrotaan, mitä kaikkea ihminen saavuttaa, mitä kaikkia voimia tulee hänen osakseen. Kun hän tahtoo jotakin tietää, vaikkapa salaisen asian, niin hän kääntää huomionsa siihen, lähettää ajatuksensa sitä etsimään, ja kohta asia paljastuu hänen silmänsä eteen. Patandshali mainitsee kaikenlaisia voimia, mitä ihminen saavuttaa joogaa harjoittamalla, mutta meidän tulisi liian pitkäksi puhua niistä. Meidän täytyykin jättää hyvästi vanhalle muistorikkaalle Intialle ja ensi kerralla siirtyä toiseen maahan ja toiseen uskontoon.


Etusivu

Suuret uskonnot

Pekka Ervast