Pekka Ervast

VII 

NÄIN PUHUI ZARATHUSHTRA

 

Bombayn kaupungissa Intian länsirannikolla asuu pieni seurakunta, — siihen kuuluu noin pari, kolme sataa tuhatta henkeä — joka monessa suhteessa eroaa kaikista muista Intian kansoista. Tämä on ns. parsilainen seurakunta, ja parsilaiset, kuten tiedämme, ovat zoroasterilaisia, tunnustaen vanhaa Zarathushtran oppia. Oikeastaanhan Zarathushtran oppi syntyi Iranissa, muinaisessa Persiassa, mutta 7. vuosisadalla jKr. muhamettilaiset tulivat siihen maahan, valloittivat sen ja karkottivat vanhat zoroasterilaiset. Ne maan asukkaista, jotka eivät tahtoneet kääntyä uuteen muhamettilaiseen oppiin, vaan pitivät kiinni isiensä uskosta, pakenivat silloin Intiaan ja saivat asettua sinne asumaan, koska siellä oli ennen ollut persialaisia uudisasukkaita. Nyt tämä seurakunta Bombayssa on ainoa jäännös Zoroasterin ikivanhasta uskonnosta. Onhan omituista, että ihmisryhmä säilyttää oman uskontonsa, omat tapansa, oman elämänkäsityksensä keskellä maata, missä on kaikenlaisia uskonnollisia elämänkatsomuksia ja jumalanpalvelusmuotoja tarjolla. Kristitytkin koettavat kääntää Intian asukkaita, mutta heidän ei ole onnistunut käännyttää yhtään parsilaista; parsilaiset pysyvät omassa uskonnossaan ja heidän pieni seurakuntansa on monessa suhteessa merkillinen.

Tilastotietojen mukaan parsilaiset ovat parhaiten kasvatettuja ihmisiä. He osaavat kaikki lukea ja kirjoittaa ja ovat saaneet jonkinmoisen koulusivistyksen, ovat jo varhain lapsuudessaan tutustuneet hyvään oppiin, varhemmin kuin muut Intiassa. He ovat enimmäkseen hyvinvoipaa väkeä. He harjoittavat kauppaa, ja monet parsilaiset ovat erittäin rikkaita kauppiaita, mutta he ovat samalla hyvää tekeviä, eivätkä he välitä siitä, mihin uskontoon apua tarvitseva kuuluu, he auttavat kaikkia, he ovat suorastaan tunnettuja avuliaisuudestaan. Jos on yleinen nälänhätä tai jos yksityiset ihmiset kärsivät, kokoavat parsilaiset aina rahoja kärsivien hyväksi. Tilastollisten tietojen mukaan heidän keskuudessaan ei tapahdu rikoksia, ja hyvin harva syntyy rikoksellisilla taipumuksilla varustettuna. Niinpä heidän seurakunnassaan ei ole yhtään huonomaineista naista. Se on kaikin puolin merkillinen ihmisryhmä.

Jos luemme koulussa zoroasterilaisista, saamme kuulla, että he ovat tulen palvojia. Tämä ulospäin katsoen näyttää todelta, sillä parsilaiset vielä tänä päivänä näennäisesti palvovat tulta. He näet temppeleissään säilyttävät pyhää tulta. Tulen hankkiminen on monimutkaista, se on tehty pyhäksi siten, että se on monta kertaa sytytetty toisesta puusta toiseen. Mutta palvovatko zarathushtralaiset tulta? Tähän kysymykseen vastasi Chicagon uskontokongressissa läsnä oleva parsilainen seuraavaan tapaan: "Emme palvo tulta, palvomme jumalaa, vaan meistä on tuli kuva jumalasta. Tuli puhdistaa eikä sitä voi millään tavalla liata, vaan se aina säilyttää oman puhtautensa. Siksi meistä tuli on paras kuva jumalasta [Alaviite: Tämän muuten mad. Blavatskykin sanoo Salaisessa Opissaan.]. Ja me pidämme tulta arvossa. Emme suinkaan sitä palvo, mutta pidämme sitä pyhänä. Temppeleissämme meillä on alttarilla pyhä tuli ja me aina ajattelemme tulta jumalan symboliksi."

Parsilaista lasta kasvatetaan äidin huostassa siihen asti kunnes hän täyttää seitsemän vuotta. Silloin hänet otetaan seurakuntaan ja pappi antaa hänelle ensimmäisen vihkimyksen. Hän saa pyhän paidan ja pyhän nuoran, ja tätä nuoraa parsilaiset aina kantavat. Parsilainen saa muuten pukeutua millä tavalla tahansa, minkä maun ja muodin mukaan tahansa, mutta alimpana vaatteena hänellä täytyy olla tämä pyhä paita ja tämä pyhä nuora, ja monta kertaa päivässä hänen täytyy ottaa päältään pyhä nuora, aamulla noustessaan, sitten keskipäivällä ja sitten illalla ja ehkä useamminkin. Hän ottaa nuoran päältään ja ajattelee silloin, että hänen pitää palvella jumalaa, pitää olla puhdas elämässään, olla hyvää tekevä ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Näin hänen aina täytyy ajatella ja rukoilla useampia kertoja päivässä, ja huomattava on, että parsilaisten keskuudessa ei ole jumalankieltäjiä, epäilijöitä, he uskovat puhtaasti jumalaan, noudattavat uskonnollisia tapojaan ja elävät onnellisena seurakuntana.

He rakastavat järjestystä. Kun parsilaisilta kysytään, miksi he uskovat jumalaan, selittävät he: "Me katselemme luontoa ja näemme, että kaikessa on järjestys, kaikessa vallitsee sopusointu pienistä epäsoinnuista huolimatta. Koetamme kuunnella luonnon sielun ääntä ja näemme, että jumala on olemassa, sillä hän esiintyy meille suurena järkenä, joka on luonnossa." He ovat mitä parhaita nykyisen brittiläisen vallan alamaisia, koko heidän elämänsä on heille uskontoa. Järjestyksen ohella he rakastavat puhtautta. Ja he ovat tervettä kansaa. Heihin eivät tartu ruttotaudit, jotka liikkuvat Intiassa. Kerran vuodessa kaikki parsilaiset laittavat kotinsa erityisen puhtaaksi ja siisteiksi. Tämä on ns. "pyhien miesten päivä". Parhaimmassa huoneessa sytytetään tuli, sen ympärille asetetaan hyvänhajuisia kukkia ja hedelmiä, ja papit ja perheen jäsenet kokoontuvat huoneeseen laulamaan ylistystä jumalalle ja samalla tuntemaan, että kaikki heidän vainajansa ovat juhlassa mukana. Heidän uskonsa on, että sinä päivänä kaikki parsilaiset vainajat ottavat osaa yhteiseen juhlalliseen hetkeen; sekä näkyväisen että näkymättömän maailman parsilaiset viettävät yhdessä vuotuisen jumalanpalveluksen. Ja he väittävät silloin tuntevansa näkymättömien vainajien läsnäolon.

Nykyaikainen parsilainen seurakunta herättää ihan sinänsä mielenkiintoamme ja me voimme ihmetellen kysyä, mikä heidät on säilyttänyt tällaisina, mikä on ylläpitänyt heidän uskontonsa ja elämänkatsomuksensa läpi vuosisatojen vieraassa maassa, kun vielä muistamme, että heidän uskontonsa omassa maassa oli ties kuinka vanha. Tieteellisesti arvellaan, että zoroasterilaisuuden perustaja Zarathushtra olisi elänyt Persiassa noin 600 vuotta eKr. Toiset tutkijat taas yhtyvät vanhojen kreikkalaisten historioitsijoiden lausuntoihin, että hän olisi elänyt noin 3500 vuotta sitten, mutta itse asiassa zarathushtralaisten pyhistä kirjoista näkyy, että heillä on ollut monta sellaista profeettaa, kaikki samalla nimellä, ja salaisten tietojen mukaan tämä onkin asianlaita. Heillä on ollut 14 pyhää profeettaa, joilla kaikilla oli nimenä Zarathushtra, ensimmäinen niistä eli aivan aikojen aamulla. Iranilaiset ovat viidennen juurirodun kolmatta alarotua ja heidän sivistyksensä synty on tapahtunut kymmeniä tuhansia vuosia sitten, niin että ensimmäinen suuri opettaja ja johtaja on elänyt ylen kaukaisia aikoja sitten. Mad. Blavasky sanoo, että jotkut toisista Zarathushtroista ovat olleet ensimmäisen jälleensyntymisiä. Sama profeetta on siis syntynyt useampia kertoja samassa kansassa, opettanut sitä ja puhdistanut uskoaan yhä uudestaan. Zarathushtroja lasketaan olevan 14, ja viimeinen eli noin 600 v. eKr. Olkoon tämän laita kuinka tahansa, parsilaisilla on yhtä kaikki määrätty henkilö, jota he kunnioittavat uskontonsa perustajana. Tämän Zarathushtran eli Zoroasterin elämästä on tarkkoja kertomuksia, vaikka varmoja tietoja ei ole ajasta, jolloin hän on elänyt. Kertomuksissa puhutaan eräästä kuninkaasta, jonka aikana hän on elänyt, ja tämä on mahdollisesti ollut Persian kuningas Hystaspes, mutta varmoja tietoja ei ole.

Kertomus Zarathushtran elämästä muistuttaa monessa suhteessa Jeesuksen historiaa. Ensiksi sanotaan nimenomaan, että jumala päätti lähettää Zarathushtran, koska ihmiset taas olivat vajonneet syntiin ja tietämättömyyteen ja perkeleen valta oli suuri, — että jumala päätti lähettää hänet pelastamaan ihmisiä perkeleen vallasta. Hänen isänsä nimi oli Purushasp ja äitinsä Dogdo. Äidistä kerrotaan, että hän näki kummallisen unen, kun hän kantoi Zarathushtraa kohdussaan, pitkän unen, jonka johdosta hän kävi viisaan tähdistä ennustajan luona ja kertoi unensa. Viisas sanoi: "Tulkaa kolmen päivän perästä takaisin!" ja kun hän tuli, sanoi viisas: "Oi, merkillinen olento on sinusta syntyvä, hänen nimensä on oleva Zarathushtra ja jumala on hänet lähettänyt maailmaa pelastamaan, hän antaa ihmisille lain, joka pelastaa maailman." Äiti ihmetteli: "Mistä sinä tiedät, että minulla on sikiö kohdussani?" Vanha viisas sanoi: "Niin on tähdissä kirjoitettu, ja vanhat kirjat, jotka selittävät, mitä tähdissä on, eivät erehdy." Tällä tavalla kerrotaan Zarathushtran syntymän edellisestä ajasta, ja kun hän oli syntynyt maailmaan, kerrotaan kaikenlaisista vainoista, joiden alaiseksi hän tuli. Pahat maagikot, noidat, jotka tiesivät, että oli syntynyt merkillinen ihminen, joka tulisi vastustamaan pahaa ja kukistamaan heidän ylivaltansa, päättivät kaikella tavalla tuhota Zarathushtran, ja kertomuksissa kerrotaan, mitä vehkeitä he harjoittivat. Kerran he ryöstivät Zarathushtran ja heittivät hänet palavaan tuleen, ja menivät sitten ilkkuen kertomaan äidille: "Nyt on poikasi palanut". Dogdo pelästyi ja riensi etsimään ja kun hän tuli polttorovion luo, niin lapsi nukkui siinä rauhallisesti. Toisella kerralla noidat taas ryöstivät Zarathushtran, veivät rotkoon, josta suuret, mahdottomat härät kulkivat läpi, ja laskivat, että härät varmasti polkevat pojan kuoliaaksi. Mutta kaikkein suurin härkä ryntäsi muun joukon edelle, tuli Zoroasterin luokse ja asettui häntä suojelemaan ja seisoi uhmaavana ja mahtavana hänen edessään, niin että kaikki muu karja siivosti kulki ohi, vaikka sen oli vaikea päästä, ja siten taas Zarathustra pelastui.

Ihmeellinen Zarathushtra oli jo pienenä. Syntyessään hän heti hymyili ja aivan pienenä hän puhui viisaita asioita, teki viisaita kysymyksiä ja osasi vastata pahoille maagikoille, kun he tulivat hänelle ilkkumaan ja hänen isäänsä pilkkaamaan. Lapsi kasvoi ihanaksi nuorukaiseksi, joka aina ajatteli jumalaa ja elämän salaisuutta. Varhain hän vetäytyi yksinäisyyteen korkealle vuorelle ja vietti siellä 30 vuotta, mietiskellen itsekseen, valmistautuen suureen työhönsä ja tehtäväänsä. Ja kun hän oli siellä miettinyt ja kaikenmoisia kiusauksia voittanut, — perkeleet ja pahat henget kävivät häntä kiusaamassa, kaikki hän voitti, —hän astui alas vuorelta, pyhä tuli toisessa kädessä, sypressinoksa toisessa, valkoisiin vaatteihin puettuna, ja meni suoraan kuninkaan hoviin. Siellä hän rupesi puhumaan ja saarnaamaan. (Itämailla kunnioitetaan ihmisiä henkisellä tavalla ja kuunnellaan heidän puheitaan, viisas pappi saa vielä tänä päivänä käydä vaikka ruhtinaan tai kuninkaan puheilla.) Kuningas otti Zarathushtran kunnioittavasti vastaan. Hänelle annettiin matto, millä istua, ja vanhat ministerit asettuivat istumaan hänen ympärilleen. Viisaasti ja syvällisesti hän puhui, niin että kaikki ihmettelivät ja kuningas ihastui, ja Zarathushtra pääsi heti kuninkaan suosioon. Silloin hoviherrat kävivät kateellisiksi ja koettivat häntä vainota. Mutta viisaudella, tyyneydellä, hyvyydellä ja rakkaudella Zarathushtra heitä kohteli ja voitti siten heidän pahat juonensa.

Muuan intialainen brahmiini kuuli huhuja Zarathushtrasta ja kirjoitti kuninkaalle: "Olen kuullut, että siellä on viisas mies, joka osaa tehdä kaikenlaisia ihmeellisiä tekoja ja vastata kaikkiin kysymyksiin. Et suinkaan sinä rupea luopumaan vanhasta uskosta, joka sinulla tähän saakka on ollut, kuunnellaksesi uutta oppia. Älä sitä tee. Kuitenkin tahtoisin itse kuulla uutta opettajaa." Tämä brahmiini oli itse sangen kuuluisa viisaudestaan ja opistaan.

Kuningas kirjoitti hänelle vastaukseksi: "Tule tänne hoviin keskustelemaan viisaan Zarathushtran kanssa." Brahmiini ihastui ja valmisti itseään kahden vuoden aikana. Hän tutki vielä kaikki pyhät kirjat, ei paljon syönyt, ei paljon nukkunut, mietti vain valmiiksi mitä ihmeellisimpiä ja vaikeimpia kysymyksiä, joita hän asettaisi Zarathushtralle, ja lähti lopulta kuningas Hystaspeen hoviin, jossa hänet otettiin juhlallisesti vastaan. Kun sitten oli tapahtuva väittely intialaisen brahmiinin ja Zarathushtran välillä, asetettiin kaksi kultaista tuolia kuninkaan eteen; toiselle istuutui Zarathushtra ja toiselle brahmiini. Brahmiini sanoi: "Olen tullut tänne sitä varten, että saisin kuulla sinun viisauttasi, ja niinhän on meidän sopimuksemme, oi kuningas, että jos Zarathushtra osaa vastata minun kysymyksiini ja voittaa minut väittelyssä, niin tunnustan hänet suureksi viisaaksi ja tahdon ruveta noudattamaan hänen oppiansa, mutta jos taas minä kysymyksilläni saan hänet epäröimään ja voitan hänet väittelyssä, niin rankaiset sinä häntä ja luovut hänen opistaan."

Kuningas sanoi: "Minä teen, kuten oikeus on, minä en suosi ketään". Ja Zarathushtra nousi ja sanoi: "Kun olemme tässä koolla ja ennen kuin aloitamme väittelyn, saan ehkä lukea yhden luvun pyhästä kirjasta, Zend Avestasta." Hän oli näet kirjoittanut tämän kirjan, joka vielä on zoroasterilaisten raamattuna. Siitä hän luki ääneen yhden luvun, ja sitä myöten kuin hän luki, ihmetteli intialainen brahmiini, sillä siinä luvussa oli vastaukset kaikkiin niihin kysymyksiin, jotka hän oli aikonut tehdä. Intialainen brahmiini oli vanha, paljon vanhempi kuin Zarathushtra, mutta hän oli jalo hindulainen. Kun Zarathushtra oli lopettanut, sanoi brahmiini: "Kuningas, kaikkiin minun kysymyksiini on tullut vastaus, minä näen, että tämä on yliluonnollinen, jumalallinen ihminen, minä alistun ja tahdon tällä hetkellä ottaa vastaan Zarathushtran opin ja tulla hänen oppilaakseen". Ja niin hän kääntyi ja tuli oppilaaksi ja mainitaan, että hänen mukanaan kääntyi 800 000 intialaista brahmiinia. Zoroasterin oppi määrättiin Persiassa valtionuskonnoksi ja omistettiin vähitellen koko valtakunnassa. Zoroaster pysyi aina kuninkaan suosiossa, kunnes hän 77-vuotiaana rauhallisesti kuoli.

Tällainen on kertomus Zarathushtran elämästä. Luokaamme nyt silmäys hänen oppiinsa. Mikä se on tämä Zoroasterin uskonto, joka on säilyttänyt seurakunnan tähän päivään asti ja tehnyt uskollisen joukon onnellisemmaksi, kuin yhdenkään uskonnon seuraajat muualla ovat? Se on merkillinen uskonto, joka sellaista on saanut aikaan.

Heidän uskonnossaan on eräs oppi, oppi ns. fravarsheista, joka on pannut eurooppalaisten tiedemiesten pään pyörälle. Mitä fravarshit ovat? Tiedemiehet ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että ne ovat jonkinlaisia suojelusenkeleitä. Kerrotaan, että jumala ne synnytti, että ne ovat liekkejä jumalallisesta tulesta. Jokaisella ihmisellä on tämmöinen feruer eli fravarshi. Me voimme ymmärtää tämän opin selvästi teosofian valossa. Feruerit ovat liekkejä jumalallisesta tulesta. Jokaisella ihmisellä on sellainen, jokaisella jumalalla, sillä Zoroasterin opin mukaan on koko maailmankaikkeus täynnä olentoja ja yksin korkeimmalla jumalalla on tällainen feruer. Ne ovat itse asiassa sitä, mitä me nyt sanomme monadeiksi eli jumalallisiksi itseyksiksi. Jokaisella ihmisellä, jokaisella jumalalla, jokaisella enkelillä, elävällä olennolla ja luontokappaleella on oma monadinsa, oma jumalallinen elämänsä. Tämä on syvä oppi. Kaikki olennot ovat jumalallisesta tulesta singahtaneita kipinöitä. Jokainen ihminen on jumalallinen olento sisimmässään, jokainen on, jos niin tahdomme sanoa, jumalan. poika, kuten sanotaan meidän raamatussamme: jumalan yksisyntyinen poika, monogenees. Tämä merkitsee, että hän on syntynyt yksin jumalasta, ilman minkäänlaisia muita apuneuvoja. Jokainen ihminen on tällainen, jokainen enkeli, jokainen elävä olento, — kaikki ovat syntyneet yksin jumalan pyhästä tulesta, yksin jumalan tajunnasta. Tämä on elämän suuri salaisuus. Jollei tätä olisi, jollei ihmisessä ja kaikkialla olisi itse jumala, missä olisi kuolemattomuus, missä olisi iankaikkisuus, missä olisi hyvyys, missä olisi totuus, kuinka voisimme mitään saavuttaa, kuinka voisimme olla kuolemattomia? Jos on mitään iankaikkista, niin se on yksi ainoa iankaikkisuus, iankaikkinen elämä, jumala itse. Ellei sitä ole ihmisessä, ei meidän kuolemattomuudestamme ole puhettakaan. Kuolemattomuutemme ja ikuisuutemme perustuu siihen, että kaikki olemme jumalan poikia. Tämä on Zarathushtran uskonnossa esitetty opissa feruereista.

Zoroasterin opissa on toinen merkillepantava kohta, joka koskee ihmistä. Inhimillinen minä, opetetaan, on kaksinaamainen, osaksi vohumaana, hyveellinen, osaksi atamaana, pahamieli. Jokainen ihminen on sekä hyvämieli että pahamieli, Jokaisen sisässä on kaksi puolta, hyvä ja paha, ja ihminen on altis sekä hyvän että pahan vaikutuksille, jotka tulevat, mitkä ulkoapäin, mitkä sisältäpäin. Hänen velvollisuutensa on kuunnella hyvän minän ääntä ja vastustaa ja taistella atamaanaa vastaan. Sillä tavalla hän pääsee eteenpäin tiedossa, sillä tavalla hänestä kehittyy hyvä ihminen. Jokainen zoroasterilainen taistelee alempaa minuutta vastaan, mutta tietää myös, että hänen sisässään on hyvä minuus. Ajatelkaamme, kuinka merkillinen tämä oppi on verrattuna kristilliseen oppiin. Huomaamme selvästi, kun tutkimme zoroasterilaisuutta, että kristinusko on ottanut siitä paljon vaikutuksia vastaan, useat dogmit ovat rakennetut vanhojen persialaisten oppien perustalle. Niinpä kristinusko puhuu ankarasti siitä, että ihmisen sisällä on atamaana, toisin sanoen, että ihminen on luonnostaan syntinen, mutta eikö ole unohdettu totuuden toinen puoli, tuo suuri totuus, että ihmisen sisässä on myös vohumaana, hyvämieli, hyvä minuus? Se oppi, joka sanoo, että sinä olet auttamattomasti syntinen ja huono ja jollei joku jumalan ihme olisi sinua pelastanut, olisit sinä kadotettu, — se tekee ihmiselämän tarpeettomaksi. Ihminen ajattelee: Oi, jos saisin kuolla, jos pääsisin pois tästä syntisestä elämästä jumalan luo! Eihän ihminen muulla tavalla voi ajatella, jos hän tässä opissa on vakava! Mutta kun lisätään totuuden toinen puoli, joka vanhassa Zarathushtran opissa on niin selvästi esitetty ja josta teosofia meitä muistuttaa, kun sanotaan, ettei ihminen ole ainoastaan paha, vaan myös hyvä, ettei hän ole tuomittu kuuntelemaan pahan ääntä, vaan että hänen tehtävänsä ja tarkoituksensa on taistella pahaa mieltä vastaan ja seurata ja noudattaa omaa sisäistä hyvyyttään, kun tämä opetetaan, silloin elämä muuttuu toisenlaiseksi, silloin ihminen voittaa takaisin uskonsa ja toivonsa. Näin opetetaan vielä tänä päivänä Zarathushtran opissa ja siksi zoroasterilaiset ovat niin reipasta ja uljasta kansaa.

Heidän oppinsa kuolemanjälkeisestä elämästä muistuttaa sekä egyptiläisiä että kristittyjä oppeja. He uskovat helvettiin, kiirastuleen ja taivaaseen. He uskovat, että ihminen kuoltuaan kolme päivää viipyy ruumiin luona, aivan kuten salatieteelliset tutkimukset osoittavat, että ainakin 36 tuntia kuoleman jälkeen ihminen on eetteriruumiissaan fyysisen ruumiin yhteydessä ja itse asiassa vielä fyysisessä maailmassa. Jos hän on hereillä, voi hän nähdä, mitä täällä tapahtuu. Sitten vasta kun hän on päässyt irti eetteriruumiistaan, siirtyy hän, kuten teosofisesti sanomme, astraalitasolle. Saman ilmaisivat vanhat zoroasterilaiset sanomalla, että ihminen oltuaan aikansa fyysisen ruumiin yhteydessä, tuodaan Khinavatin sillalle, jonka yli tie kulkee toiseen tai toiseen kuolemanjälkeiseen tilaan. Sillan luona on tuomari Meher Dared, joka punnitsee hänen elämänsä hyvät ja pahat teot. Ihmissielu astuu sillalle. Jos pahat teot painavat enemmän, ei silta kestä, vaan sillalta syöksyy sielu alas syvyyteen, helvetin syvyyteen. Jos vaakakupit pysyvät tasalla, jos hyvä on yhtä suuri kuin paha, silloin silta kannattaa ja sielu joutuu kiirastuleen, jonka loputtua hän saa astua taivaaseen. Jos taas hyvät teot, joihin niinikään luetaan hyvät sanat ja ajatukset, painavat enemmän, silloin sielu pääsee taivaaseen ja saa siellä iloita, kunnes tulee viimeinen tuomio jo ylösnouseminen. Mikäli vielä tunnetaan, ei puhuta pyhässä Avesta-kirjassa nimenomaan jälleensyntymisestä. Tietysti sitä on opetettu salaisena oppina, mutta Avesta puhuu vain viimeisestä tuomiosta ja kaikkien ylösnousemisesta. Kaikki sielut helvetistäkin nousevat. Meidän kristinopissa selitetään, että kaikki sielut kyllä nousevat, mutta erotetaan kahteen laumaan, niin että pahat syöstään helvettiin, toiset nousevat taivaaseen. Hyvät ystävät ja omaiset kiskotaan erilleen ja joutuvat kauas toisistaan, mutta ovathan välistä piispat ja papit huomauttaneet, että tämä on omiansa lisäämään pelastettujen autuutta. Vielä viime vuosisadalla saarnasi Amerikassa eräs pappi juuri sillä tavalla. Mikä on zoroasterilaisuuden kanta tässä kysymyksessä? Sieltähän on helvettioppi kotoisin? Kun viimeisenä tuomiopäivänä kaikki herätetään, kun sielut nousevat ylös helvetistä, silloin ne pannaan kaikki — yksin perkeleetkin — kulkemaan tulisen virran yli, niin että kaikki puhdistuvat ja kaikki pääsevät taivaaseen. Zoroasterilainen ei koskaan voi pelolla ajatella joutuvansa kadotukseen. Hänen uskontonsa mukaan ei yksikään sielu helvetissä jää ikuisen rangaistuksen alaiseksi.

Tämä johtaa meidät siihen zoroasterilaiseen oppiin, jota kristikunta myötänsä on käsittänyt väärin. Zarathushtran oppi on muka ehdotonta dualismia, kaksinaisuusoppia, koska siinä on kaksi prinsiippiä, hyvän ja pahan, jumalan ja perkeleen, jotka alituisesti taistelevat keskenään. Tällä tavalla opetetaan suuresta uskonnosta ja huomautetaan sen järjettömyydestä jo koululaisille. Mutta syystä voimme kysyä, eikö kristinuskon ikuisen helvetin oppi ole paljon todellisempaa dualismia. Sillä siitä asti kuin kristikunnassa ruvettiin uskomaan ikuiseen helvettiin ja perkeleeseen, joka ikuisesti pysyy olemassa, on kristikunta todellisuudessa uskonut kahteen ikuiseen voimaan, jotka keskenään taistelevat ja joista ei kumpikaan pääse voitolle. Paha on kristinuskon kannalta ainakin yhtä mahtava kuin hyvä, jollei mahtavampi [Alaviite: Aika lähenee, jolloin kristikunta luopuu keskiaikaisista käsityksistään. Ruotsissa esim. luterilainen kirkko on hylännyt ikuisen helvetin opin. (Lisämuistutus 1926)]. En puhu tietenkään Jeesuksen opista, vaan kirkollisesta elämänkatsomuksesta. Todellinen Jeesuksen oppi on toinen. En liioin mitenkään arvostele itse kristinuskoa ja kristityitä yksityisesti, sillä on paljon kristittyjä tänä päivänä ja on ollut ennen sellaisia, jotka eivät ole uskoneet ikuisten kärsimysten oppiin. Zoroasterin opissa, jossa todella puhutaan jumalasta ja perkeleestä, jossa käytetään nimityksiä jumala ja perkele, kuitenkin uskotaan aivan varmasti valon voittoon, uskotaan, että valo yksin voittaa, että jumala yksin on kerran kaikki kaikessa. Zoroasterin opissa selitetään näin: sekä perkele että jumala, sekä pahahenki, Ahriman, että hyvähenki, Ahura-mazda, — molemmat ovat syntyneet yhdestä alkulähteestä Zeruana Akerne, jota myös sanotaan Mazdaksi. Sanotaan nimenomaan: yksi on iankaikkisuus, yksi elämä on kaiken takana, se on jumala, Mazda, joka merkitsee kaikkitietävä, viisas Mestari. Elämän salaisuus on kaikkitieto, kaikkitajunta, kaikkijärki, se on kaikkien takana, mutta siitä on syntynyt aivan kuin kaksi olentoa, kaksi luontoa, nimittäin hyvä henki ja paha henki: Ahuramazda eli kuten häntä myös nimitetään Spenta Mainius ja Angro Mainius eli Ahriman; hyvä, kasvattava, lisäävä henki ja hävittävä henki. Nämä kaksi ovat syntyneet samasta ikuisesta alkulähteestä, hyvä ja paha ovat lähteneet jumalasta. Millä nimillä nykyään nimitämme näitä kahta? Nimillä henki ja aine. Henki ja aine tieteellisellä kielellä nimitettyinä ovat ikuisia jumalan ilmennysmuotoja, ja jos tahdomme tehdä eron niiden välillä, voimme sanoa, että henki on hyvä ja aine on paha. Aine nimittäin tekee, että paha on mahdollinen, sillä aineen olemus on muoto ja rajoitus. Ei voi olla muuta kuin iankaikkinen sopusointu ja rauha iankaikkisessa elämässä, mutta heti kun syntyy rajoitus, kun aine ilmenee muotoina, silloin on pahan mahdollisuus annettu. Tämä on filosofinen oppi, samalla tavalla opettaa vielä tänä päivänä teosofiamme. Paha ei ole olemassa, mutta hyvä on, koska jumalan salaisuus on ikuinen sopusointu ja hyvyys. Paha syntyy vain hetkeksi. Silloin kun hyvyyden ikuisesta lähteestä maailma syntyy, silloin syntyy myös paha. Elämä on itsessään se taimitarha, jossa paha voi kasvaa. Tämä käy selväksi seuraavasta zoroasterilaisesta opista. Valon jumala ja pimeyden jumala, valheen henki, tuovat molemmat mukanaan, kun esiintyvät, suuret joukot henkiolentoja, mutta huomattava on, että valon hyvä jumala on ensimmäisenä luomistyössä. Kuluu pitkiä aikoja, neljäsosa koko luomiskaudesta, ennen kuin paha henki herää unestaan. Tämä viittaa selvästi siihen, kuinka jumalallinen elämä laskeutuessaan alas aineeseen loihtii esiin aineen itsestään, kuinka korkeammilla tasoilla pahaa ei voi olla. Me sanomme teosofisesti: aine siellä on niin "henkevä", että se ehdottomasti tottelee hengen kuisketta, ja siellä on vain jumalan sana olemassa. Mutta kun henki laskeutuu alemmaksi, kun fyysinen maailma on luotu ja ihminen, silloin paha tulee esille. Ahriman herää ja hänen valtansa alkaa. Mutta ikään kuin todistaakseen, että paha henki ei ole mikään perkele-olento, vaan pikemmin pahan symboli yleensä, sanovat Zoroasterin pyhät kirjat, kun kysytään, millä tavalla paha ilmenee, mitä keinoja paha henki käyttää, nimenomaan tällä tavalla: "Mitkä ovat ne keinot, joita Ahriman käyttää? Ne ovat: suuri käärme; talvikuukaudet, joidenka aikana vesi ja maa jäätyy eikä mikään voi kasvaa; myrkky; pahat ajatukset; petoeläimet, jotka hävittävät kotieläimiä ja karjaa, jotka ihmistä palvelevat; epäilys eli epäusko jumalan olemassaolosta ja jumalan hyvyydestä; huolimattomuus ja köyhyys; kuvain ja epäjumalain palvonta; hävitys ja rutto; noituus; kuumeet; valhe; pimeys; vahingolliset hajut ja ilkeys." Tällä on tahdottu nähtävästi sanoa, että kaikki se, mitä me todellisessa elämässä sanomme pahaksi, kaikki se on ahrimania, pahaa henkeä, perkelettä. Ei mitään muuta pahaa ole olemassa, ei muita pahoja keinoja ole olemassa, ja kaikki mitä on, on aiheutunut aineesta, muodosta, siitä, että maailma on sellainen kuin se on. Mutta että tällä tavalla Zoroasterin opissa nimitetään, mitä paha on, ja sanotaan, että ihmisen tehtävä on taistella pahaa vastaan, on olla hyvän, todellisen jumalan soturina maailmassa, että nimenomaan aina tätä teroitetaan, se ilmaisee meille suuren salaisuuden, se ilmoittaa meille, miksi parsilainen seurakunta vielä tänä päivänä on niin voimakas, niin onnellinen. Nämä halveksitut "tulen palvojat" uskovat: paha ei ole todellisuutta, sellaista, josta meidän pitäisi pelätä, että se voi meidät vallata, paha on olemassa vain sitä varten, että se voitettaisiin. Ihminen ei ole luotu alistumaan pahan alle ja kärsimään, vaan ihminen on luotu olemaan onnellinen. Tämä on totisesti Zarathushtran opin henki ja selvä johtopäätös kaikesta siitä, mitä zoroasterilaisuudessa piilee. Ihminen on valon soturi, hän on luotu onneen, kaikki mikä tekee meidät onnettomiksi, on pahaa. Koko parsilainen elämänkatsomus on jumalanpalvelemista, valon palvomista, ei millään tavalla pahan palvomista vaan hyvän. Koko heidän siveysoppinsa tähtää siihen, että meidän pitäisi ylistää hyvyyttä ja uskoa jumalaan, uskoa, että hyvä ja valo on ainoa todellisuus. Ja elämässämme meidän pitää noudattaa tuota suurta sääntöä, joka aina toistetaan zoroasterilaisten pyhissä kirjoissa: humata, hukhta, hvarshta. Se merkitsee: hyvät ajatukset, hyvät sanat, hyvät teot, — ei mitään muuta, siinä on koko zoroasterilainen siveysoppi. Ihminen on luotu sitä varten, että hän ylistäisi valoa ja hyvyyttä, ylistäisi ja kiittäisi, ja kulkiessaan elämänsä läpi hän ajatelkoon hyvää, puhukoon hyvää, tehköön hyvää. Ei mitään pelkoa, ei ainoatakaan ajatusta omasta pahuudestaan, iankaikkisesta kadotuksesta tai minkäänlaisesta muusta sellaisesta taikauskosta, — ei mitään; ihminen on vapaa olento, hän on kutsuttu tekemään valintansa pahan ja hyvän, valon ja pimeyden välillä. Hän valitkoon jumalan, hän uskokoon, että "onni on hänen, onni on hänen, nimittäin puhtaudessa puhtaimmalle", ja puhtaus, hyvyys, valo on zoroasterilaisten opin suuri taikasana. Ihmisen tehtävä on tehdä ja muodostaa tämä maailma paratiisiksi, sillä näin sanoo Zarathustra: "Syntiä teet, jos et viljele maata, jollet sinä, nähdessäsi viljelemättömän maan, rupea sitä viljelemään; syntiä teet, jollet ole hyvä eläimille; syntiä teet, jos millään tavalla likaat tätä puhdasta maata ja puhdasta vettä, jos kuljet tiellä ja näet, että joissa, järvissä, lähteissä on jotakin likaista, etkä silloin ota sitä pois, jotta vesi pysyisi puhtaana, sillä siten säilyy ihmisillä terveys. Ei vettä saa tehdä likaiseksi, ei veteen saa mitään likaa kaataa, vaan kaikki, mikä on likaa, on poltettava."

Tuli on suuri puhdistaja, ja kun zoroasterilainen kuoli, ei hänen ruumistaan kaivettu maahan eikä pantu veteen, vaan vietiin korkealle vuorelle, jotta se ilman vaikutuksesta häviäisi tai petoeläimet saisivat sen hävittää. Sillä tavalla ovat parsilaiset aina haudanneet kuolleitaan. Tänä päivänä on parsilaisessa seurakunnassa kaupungin ulkopuolella ns. Hiljaisuuden Torni. Suurella juhlallisuudella tuodaan vainajan ruumis sinne ja annetaan siellä olla, kunnes se on mädännyt tai syöty.

Parsilaiset kunnioittavat maata, vettä, ilmaa, ei mitään pahoja hajuja kärsitä, ei mitään likaisuutta. Samaa ruokaa ei käytetä toisena päivänä uudestaan, se on vanha zoroasterilainen sääntö, vaan annetaan pois samana päivänä köyhille.

Tällä tavalla he koettavat elämässään noudattaa puhtautta ja hyvyyttä, ja se johtuu kaikki heidän uskonnostaan ja elämänkatsomuksestaan, jonka syvin salaisuus on siinä, että jumala on hyvyys, valo ja onni ja että ihminen on kutsuttu voittamaan pahan vallan ja saamaan onnen maan päällä kukoistamaan.


Etusivu

Suuret uskonnot

Pekka Ervast